The Vanishing Act of Esme Lennox

Maggie O'Farrell: The Vanishing Act of Esme Lennox

Headline Review 2006, 277s.

Tästä kirjasta kiinnostuin, kun Satu kirjoitti siitä tammikuun lopulla. Pari klikkausta play.comissa ja kirja löytyi postilaatikosta. Vähän vain aioin selata, mutta tulin lukeneeksi koko kirjan saman tien.

Edinbourghilainen Iris saa puhelun läheisestä mielisairaalasta. Tietämättään Iris on merkitty lähiomaiseksi Esme Lennoxin papereihin ja koska laitosta ollaan sulkemassa, tiedustellaan häneltä aikooko Iris kenties majoittaa Esmen kotiinsa. Iris ei ole koskaan kuullutkaan Esmestä ja järkyttyy kuullessaan tämän olevan alzheimeria sairastavan isoäitinsä, Kittyn, sisko. Milloin ja miksi Esme on mielisairaalaan joutunut? Miksi hänestä ei ole koskaan puhuttu mitään?

Tarina etenee Esmen muisteluina, hänen sisarensa katkonaisina ajatuksina sekä Iriksen kertomana. Yllättävän toimiva ratkaisu. Koukuttava tarina ja hyvin kerrottu, mutta ihan täysin en hurmaantunut. Olisin halunnut kuulla paljon enemmän Esmen ja Kittyn lapsuudesta Intiassa, nuoruudesta sekä heidän vanhemmistaan. Toisaalta taas Iriksen elämä ei kiinnostanut juuri ollenkaan...

Lukemisesta teki jollain lailla satumaisen kirjasta vienosti löyhyvä, mieto hajustetun kirjepaperin tuoksu. Toisaalta leikkihuoneesta non-stoppina raikuva Popsi popsi porkkanaa vähän rikkoi tunnelmaa...

Tyttö peilissä

Cecelia Ahern: Tyttö peilissä

(Girl in the Mirror, 2011)

Gummerus 2012, 108s.

Suom. Terhi Leskinen

Jos joskus kirjan kansi johtaa lukijaa harhaan, niin nyt! Ja jos joskus kirjailija pääsee yllättämään iloisesti, käy Tyttö peilissä esimerkkinä siitäkin. Olen lukenut Ahernilta muistaakseni kolme kirjaa. Jokaisesta olen tykännyt, mutta lähinnä sellaisella "ihan jees" -tasolla. Aiempien kokemusten (ja kannen) perusteella odotin tältä Ahernin uutuudelta samaa kuin aiemmilta kirjoilta: kivaa ideaa, helppoa tekstiä mutta vähän liian makeaa tarinaa.

Lukeminen oli kyllä tälläkin kertaa sujuvaa, mutta olisittepa nähneet ilmeeni! Virnuilin mielissäni ja varmaan silmätkin kiiluivat innosta. Tyttö peilissä sisältää kaksi novellia, aikuisten satuja takakannen määritelmän mukaan. Näistä ensimmäinen, Tyttö peilissä, on melkeinpä kauhua! Lilan isoäiti on peittänyt kaikki talonsa peilit mustilla kankailla. Lilaa on ankarasti kielletty kurkkimasta peileihin ja tyttö on kiltisti totellut. Syytä isoäidin peilikammoon Lila ei tule koskaan kysyneeksi, vaikka ehkä olisi kannattanut.

Jälkimmäinen novelli, Muistojentekijä, on haikea kertomus miehestä, joka on keksinyt muistojentekokoneen. Vanhoja muistoja se ei pyyhi pois, mutta uudet muistot voivat tehdä ihmisistä onnellisempia. Mies pitää kotonaan vastaanottoa, asiakkaansa tarkasti valikoiden.

Tiedättekö, minä melkein toivoisin, että tämä kirja olisi julkaistu salanimellä, ettei kukaan hömpänpelossa jättäisi lukematta tätä. Toisenlainen kansikin kyllä auttaisi. Peilin kannessa ymmärrän toki, mutta pinkkiä taustaa ja muita krumeluureja en.

Totean vielä kerran, että Tyttö peilissä oli todella positiivinen yllätys. Tämän jälkeen ihan oikeasti odotan Ahernin syksyllä suomeksi ilmestyvää kirjaa, koska mitäs jos sekin olisi tämän tyylistä. Toivon, että olisi. Ainakin aion senkin lukea.