Vain pahaa unta

Aino ja Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta

WSOY 2013, 47s.

Kirjastosta

Varmasti jokainen meistä näkee silloin tällöin painajaisia. Jotkut tuntuvat niin hirveiltä, ettei herääminenkään vie pelkoa pois - painajainenhan voi vaikka jatkua. Lisäksi unessa asiat voivat tuntua hirveän pelottavilta, vaikka ääneen kerrottuna koko uni kuulostaakin vain hölmöltä.

Ville Tietäväinen on yhdessä tyttärensä Ainon kanssa koonnut upean kirjan Ainon painajaisista. Tuntuu  melkeinpä ilkeältä kehua kirjaa, jonka tarinat ovat oikeasti pelottaneet pientä tyttöä kovasti, mutta niin aion nyt tehdä. Ensinnäkin idea on mielettömän hieno! Isä ja tytär ovat yhdessä kuvittaneet ja kirjoittaneet muistiin painajaisia kolmen vuoden ajan. Kuvien tunnelma on pelottava ja ahdistava, kuten asiaan kuuluu. Painajaisten ohella on lyhyitä sarjakuvapätkiä, jotka keventävät tunnelmaa siten että kirja sopii erittäin hyvin myös lasten luettavaksi.

Tämä onkin kirjan toinen ehdoton hienous: Vain pahaa unta käy kaiken ikäisille. Me luimme kirjan lasten kanssa iltasatuna. Periaatteessa tuntui hölmöltä lukea painajaisaiheesta ennen nukkumaanmenoa, mutta poikia asetelma selkeästi kiehtoi. (Eikä kumpikaan nähnyt painajaisia.) Kirjaa on selattu ahkerasti myös päivisin ja siitä on valittu omia suosikkeja. Kyseenalaista toimintaa tämäkin, mutta näin kävi.

Minun "suosikkipainajaiseni" on Puput, jonka Aino näki 3-vuotiaana.

Kirjasta huokuu isän ja tyttären yhteistyö. Tämä on selvästi tehty yhdessä, tiiminä, niin että lapsella on oikeasti ollut sananvaltaa. Mahtava kirja, jonka soisin päätyvän ihan kaikkien luettavaksi. Oikeasti.

Koska olen saanut lukea Ainon painajaisia, tuntuu vain kohtuulliselta kertoa vaihdossa joku oma paha uni. Minä kasvoin maaseudulla ja meidänkin perheellä oli navetta. Ei mikään suuri, vaan semmoinen aika pieni. Silloin tällöin eläimet onnistuivat riuhtomaan itsensä irti parresta. Näin toistuvasti sellaista painajaista, että leikin pihalla, kun yhtäkkiä heinäladon ovesta ryntäsi vihainen sonni. Juoksin unessa ovea kohti, mutta maa käyttäytyi kuin hiekka, enkä päässyt eteenpäin. Heräsin tästä unesta aina sydän kurkussa ja usein kurkkasin vielä kamarin ikkunasta, ettei pihalla tosiaan juokse karannutta elukkaa.