Latinomakuja

Kira Weckman & Michel Garzón: Latinomakuja
Docendo 2015, 213s.

Latinomakuja on Kira Weckmanin (Suomen Top Chef 2013) ja Michel Garzónin (kokki ja ensin mainitun aviomies) tekemä keittokirja, joka nimensä mukaisesti sisältää eteläamerikkalaisia reseptejä pääruoista makeisiin jälkiruokiin. Kirja on mielettömän hienosti kuvitettu ruokakuvien lisäksi erilaisilla tunnelmakuvilla eteläamerikasta (uskoakseni Garzónin kotimaasta, Kolumbiasta). Latinomakujen lisäksi kirja tarjoaakin visuaalisen matkan ruokien alkulähteille.

Kirjan reseptit eivät ole näin vähälahjaisen kotikokin näkökulmasta sieltä helpoimmasta päästä. Useimpiin ruokiin tarvitaan melkoinen liuta ainesosia ja vähintään pari niistä on sellaisia, joita ei vanhastaan perisuomalaisesta ruokakaapista löydy.

Aloitinkin Latinomakuja -kirjan ohjeiden testaamisen sieltä makeimmasta päästä, sillä päättelin - aivan oikein - että tuotokset maistuisivat lapsille, vaikka lopputulos ei aivan onnistunut olisikaan. Ylläolevat lihapullan näköiset möykyt ovat brigadeiroksia, kaakaomakeisia. Luultavasti lopetin maitotiivisteen keittämisen liian aikaisin, sillä missään vaiheessa keitos ei muistuttanut "paksua, venyvää toffeeta", eikä jäähdytetyn massan käsitteleminen ollut tippaakaan helppoa. Maku oli kuitenkin ihan kiva, eivätkä brigadeirokset kauaa säilyneet puutteellisista taidoistani muistuttamassa.

Seuraavaksi päätin tehdä Chili con Carnelle kaveriksi maissirieskoja eli arepaksia. Mielestäni seurasin ohjeita tarkkaan, mutta taikina jäi silkaksi velliksi. Hätäpäissäni lisäsin maissijauhoja kerran toisensa jälkeen ja niinhän siinä kävi, että sinnillä söin yhden mauttoman, kuivan ja kovan arepaksen ja loput oli pakko heittää roskiin. Ehkä lähikaupan maissijauhot olivat jotenkin vääränlaisia, hankala sanoa.

Kolmas kerta toden sanoo. Päätin testata ennen bloggaamista vielä kolmannen reseptin ja ostin puuttuvat ainekset tehdäkseni alfajores-keksejä. Otin luottavaisen asenteen ja mittasin aineksia tupla-annokset, koska reseptin lupaamat 15-20 keksiä tuntui vaivannäköön nähden liian vähäiseltä määrältä. Taikina näytti oikeanlaiselta ja makukin miellytti niin paljon että jäähdytysvaiheessa tuli maisteltua monta kertaa. Ilahduttavaa kyllä, myös paisto- ja täyttövaihe sujuivat ongelmitta ja saimme lasten kanssa aikaan komean pinon maukkaita keksejä. Osa vietiinkin Vanhalle Mummulle tuliaisiksi, joka myös ihasteli keksien koostumusta ja makua.

Omien kokemusten perusteella väitän, että tämän kirjan ohjeet eivät ole aivan helpoimmasta päästä. Kokeneemmat kokit varmasti onnistuvat paremmin, mutta kaltaiseni söheltäjät tarvitsevat runsaasti harjoitusta (ja keskittymistä). Joka tapauksessa Latinomakuja on houkutteleva keittokirja, joka sisältää ohjeita aidosti tavallisista suomalaisista ruoista poikkeaviin syömisiin.

Emman kakut, leivokset & jäätelöt

Emma Iivanainen: Emman  kakut, leivokset & jäätelöt

Docendo 2015, 144s.

Olen ollut kutakuinkin koko ikäni makean perään. En halua edes ajatella, millaisia määriä herkkuja olen syönyt. Alkuvuodesta otin (jälleen kerran) itseäni niskasta kiinni ja päätin karsia herkkujen määrää merkittävästi ja samalla vähän liikkuakin aiempaa enemmän.

Onkin siis melkoista kohtalon ivaa, että tällaisen (toivottavasti pysyvän) elämäntaparemontin alettua postilaatikkoon kolahti yllätyksenä bloggaaja Emma Iivanaisen uusi kirja, johon on koottu houkutteleva valikoima toinen toistaan herkullisempien kakkujen, leivosten ja jäätelöiden reseptejä.

Kirja on hyvin kaunis ja laadukkaasti tehty. Iivanaisen itse ottamat kuvat ovat todella upeita ja houkuttelevia. Reseptit on valittu siten, että ne todennäköisesti onnistuvat vähän kömpelömmältäkin leipurilta. Odotan sopivaa tilaisuutta testata omaa osaamistani maapähkinäbrownieseilla, mustikka éclair -leivoksilla ja vadelma-suklaa-juustokakulla. Tähän mennessä olen kokeillut vasta yhtä reseptiä, Dulce de leche -mutakakkua, jossa on erikoisuutena hitunen suolaa ja päällä tahmeanmakea kinuskikuorrute.

Myönnän, ettei tämä kakku näytä kovin herkulliselta, mutta kyllä se vain oli. Todella maukas.

Paistoin kakkua ohjeen mukaan 15 minuuttia, mutta kakku jäi keskeltä silkaksi taikinaksi. Ei se kyllä makua heikentänyt tippaakaan, mutta vaikeutti kakun jakamista tasan. Tarkkasilmäiset saattoivat jo huomata, että kuvissa on kaksi eri kakkua. Kinuskia jäi nimittäin niin paljon yli, että tein seuraavana päivänä toisen kakun. Sitä paistoin 20 minuuttia, mutta sisus oli edelleen juoksevaa. Paistoaika on siis hyvin riippuvainen uunista, mutta oikeastaan ihastuin tähän lämmitettyyn taikinaan… ;)

Yksi erityisen hyvä juttu näissä Iivanaisen kakkuohjeissa on se, että ne on tehty pienehköjä kakkuja varten. Tämän kirjan ohjeet ovat pääsääntöisesti halkaisijaltaan 16 sentin kakuille, joten tässä meidän viisihenkisessä perheessä jokainen sai sopivan kokoisen palan, eikä kenenkään tarvinnut väkisin syödä toista tai kolmatta palaa. (Saatoin syödä ne ihan vapaaehtoisesti, flunssaisena Downton Abbeyta katsellen…)

Mikäli kaipaat jotain uutta tarjottavaa seuraaville synttäreille tai työpaikan kahvipöytään, suosittelen etsimään ideoita tästä kirjasta. Selkeät ohjeet ja enimmäkseen tutut raaka-aineet helpottavat uuteen reseptiin tarttumista.

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

WSOY 2012, 130s.

Pidin valtavan paljon siitä ensimmäisestä Mielensäpahoittajasta. Nauroin ääneen ja pakotin miehen kuuntelemaan mainioita pätkiä, mikä oli kuulemma huippuärsyttävää. Tähän jatko-osaan suhtauduin melkoisella varauksella: toimisiko homma vielä toisen kirjan verran? Voiko ruoanlaiton opettelemisesta oikeasti repiä sisältöä kokonaiseen kirjaan, oli se sitten miten lyhyt tahansa? Miten ne etukäteen jossain mainitut ruokaohjeet on kirjaan ujutettu?

Vaikka Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike on ihan hauska, siitä jäi minulle vähän tunkkainen olo. Lukeminen oli jotenkin tahmeaa, vaikka Mielensäpahoittaja tekeekin jälleen tarkkoja ja osuvia huomioita nykymaailmasta. Erityisesti nyökyttelin toteamukselle siitä, miten nykyään "Aina on oltava matkalla, kotonakin, ja hinkumassa muualle, vaikka riittävä elämä on käden ulottuvilla." 

Minä olen surkea ruoanlaittaja ja olen Mielensäpahoittajan tavoin etsinyt - melko turhaan - sellaista keittokirjaa, jossa olisi ihan perusruokien ohjeita. Siitä olen iloinen, että ruokaohjeet on kirjassa ujutettu sulavasti muun tekstin joukkoon. Ääneen en nauranut, mutta muutaman kerran naurahdin hiljaa itsekseni.

Minulle Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike ei ollut maailman mieluisin kirja, mutta kyllä minä sen Miniän silti aion lukea. Jospa uusi näkökulma antaisi idealle uutta pontta...

PS: Joulukinkussa parasta on minunkin mielestäni rasva. Kinkkukin on hyvää, mutta kuumassa rasvassa kastetut ruisleivänpalat kylmän maidon kanssa ovat jouluherkkujen ehdoton ykkönen :)