Kirjoituskonevaras

 

Tuomas Kyrö: Kirjoituskonevaras
WSOY 2020, 293s.

Tuomas Kyrön Kirjoituskonevaras on jännä kirja. Se alkaa kuin autofiktiivinen romaani, mutta jossakin vaiheessa kirjan tyyli vaihtuu ja teksti on enenevässä määrin kolumnityyliin kirjoitettuja havaintoja ja ajatuksia maailmasta ja sen oudosta menosta kirjoittajansa näkökulmasta.

Eniten nautin kirjan viimeisestä kolmanneksesta. Mitään selkeää syytä en tälle lukiessakaan keksinyt, mutta ainakin kirjan loppupuolella alkoivat aiheet olla niin ajankohtaisia, että niistä oli jo itselläkin jotain ajatuksia. Korona-arki on nyt toisenlaista kuin keväällä, enkä itse missään vaiheessa tehnyt etätöitä (joskin jouduin jäämään pitkälle lomalle ja siitä suoraan työttömäksi), mutta samastumiskohtia löysin silti. 

Kyrö kirjoittaa muuten UFC:n presidentistä, Trumpia kannattavasta Dana Whitesta, joka yritti sinnikkäästi löytää ottelupaikkaa nimekkäille ottelijoille. Toisin kuin Kirjoituskonevarkaassa kerrotaan, sellainen paikka lopulta löytyi saarelta Arabiemiraateista. 

Tästä kirjasta on näköjään hankala blogata. Se herätti paljon ajatuksia, mutta näköjään niiden ilmentäminen vaatisi ihan liikaa pohjustusta. Siksi toteankin tähän loppuun vain, että Kirjoituskonevaras on hetkellisestä väsyttävyydestä huolimatta kiinnostavaa luettavaa. Myös niille, jotka eivät ole seuranneet Kyrön uraa muuten kuin hänen kirjoittamiensa kirjojen muodossa. Ja sitten kun ehditte kirjassa yhteen tiettyyn kohtaan (jonka kyllä tunnistatte helposti!), niin kannattaa kuunnella Monty Pythonin Every Sperm Is Sacred!

Ennen kaikki oli paremmin

Tuomas Kyrö: Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja
WSOY 2018, 4h 11min.
Lukija: Heikki Kinnunen

Mielensäpahoittaja pahoittaa mielensä siitä, että paikallislehti lakkautetaan. Kun ajatuksiaan ei pääse purkamaan yleisönosastolle, alkaa verenpaine nousta ja muutenkin tympiä. Lapsenlapsi kehottaa Mielensäpahoittajaa perustamaan blogin, sinne kun saa kirjoittaa niin lyhyesti tai pitkästi kuin haluaa ja yleisöä on rutkasti enemmän kuin sillä edesmenneellä paikallislehdellä.

Blogi herättää kiinnostusta lähellä ja kaukana, aina Kiinassa asti. Blogi-tekstien aiheet vaihtelevat erilaisista listoista rakkennusmateriaaleihin. Kylään pyrkii niin koululuokka, turistilauma kuin toimittajakin.

Kovasti on Mielensäpahoittajalla asiaa edelleen ja enimmäkseen järkeähän tuo puhui. Mutta väitettä siitä, että nykyihmiset eivät haluaisi tehdä töitä (tai jotain sinne päin, tarkkaa sanamuotoa en muista) en kyllä olisi halunnut kuulla. Vaikka keltaisessa lehdistössä kuinka huudellaan työtä pakoilevista velttoilijoista, valtaosa Suomen työttömistä lienee kuitenkin niitä, jotka todellakin mieluummin kävisivät töissä kuin tuskailisivat toimeentulonsa kanssa.

Kotoisaa tätä oli kuunnella ja mukava Mielensäpahoittajan tekemisiä seurailla.

Mielensäpahoittajan Suomi

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi
WSOY 2017, 275s.

Mielensäpahoittajasta olen tainnut aiemmin todeta jotain sen suuntaista, että sympaattinen hahmo, mutta eiköhän tätä lajia ole luettu jo tarpeeksi. Sittemmin kirjaston pikalainahyllyyn ilmaantui Tuomas Kyrön viimeisin kirja, Mielensäpahoittajan Suomi, ja olin ihan että voi miten kivaa, minäpä luen tämän seuraavaksi!

Mielensäpahoittajan Suomi on kertojansa näköinen kunnianosoitus satavuotiaalle Suomelle. Pojantyttärelleen Mielensäpahoittaja juttujaan tässä kertoilee ja niin on jälleen viisaita sanoja, että ihanhan tätä lukiessa herkistyi. Tai jos nyt ei kaikki herkistänyt, niin kovasti olin silti monessa asiassa samaa mieltä.

"Voisimme päättää, että tästä hetkestä eteenpäin mikään uusi ei ole parempaa. Koska emme enää voi palata taaksepäin, niin jäädään tähän. Todetaan, että jo riittää. Hyvät on vaatteet, riittävät on asumukset ja kelvollinen puoliso. Nämä julkiset palvelut, tuo valikoima erilaisia maitojuomia ja naapuriakin siedän."

Sysisuomalainen jääräpää muistelee itsenäisyyden vuosia sekä koko kansakunnan että oman elämänsä tärkeistä asioista kertoillen. Tätä lukiessa tuli turvallinen olo.

"Kantamisen, synnyttämisen ja syöttämisen takia emäntien on vaikea päästää penikoista irti. Niistä tuntuu, että lapset ovat aina osa heitä itseään niin kuin ne olivat ensimmäiset kuukautensa. Penikat koettavat kieltää saman asian ja katkaista napanuoran monen monta kertaa. Isännän tehtävä on keksiä molemmille muuta puuhaa."

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

WSOY 2014, 248s.

"Kyllä ei yksi vitsi kestä koko elokuvan mittaa. - - Kaikkein pahimpia ovat jatko-osat, joita rahanhimon ja laiskuuden takia kirjoitetaan."

Se ihan ensimmäinen Mielensäpahoittaja oli erityisen hauska lukukokemus. Luin siitä pätkiä ääneen miehelle sellaiseen tahtiin, että mies jo alkoi hermostua pahoitti mielensä. Nauraa hekottelin niille lukuisille kohdille, joista tunnistin itseni ja myös niille, jotka tuntuivat käsittämättömän liioitelluilta. (Ensin mainittuja oli luonnollisesti huomattavasti paljon enemmän.) Ruskeakastike ei sitten vastannutkaan huikeisiin odotuksiin, mutta hiukan bonusraidan tapainen Miniä taas toimi ihan hyvin. Alkoi tuntua siltä, että Mielensäpahoittaja on jo kaikkensa antanut, joten vähän varoen aloin lukea Ilosia aikoja. Ei tämäkään ensimmäisen osan tasolle yllä, mutta on kuitenkin harvinaisen onnistunut jatko-osa.

Mielensäpahoittaja alkaa varautua vääjäämättä lähestyvään kuolemaan. Ei siitäkään tarvitse sen kummempaa numeroa tehdä: arkuksi kelpaa itse tehty ja hautakivenkin voi veistää itse. Hautajaisista on hyvä keskustella kirkkoherran tai muun vastaavan kanssa ja testamentti täytyy kirjoittaa itse (mieluiten mustekynällä). Siinä nikkaroidessa ja muistokirjoitustakin laatiessa on hyvää aikaa kerrata elettyä elämää ja huomata, että ihan hyvä elämä se on ollut vaikka ehkä yksi tai kaksi virhettäkin on tullut tehtyä.

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on verkkainen, kotoisa ja pahaa mieltä on mukana aika vähän. Lukeminen oli joutuisaa, hymy karehti suupielessä ja loppua kohti alkoi kurkkua kuristaa ja silmiä turvottaa. Ääneen en tainnut nauraa, enkä mitään lukenut ääneen, mutta kirja sekä viihdytti että antoi sopivasti ajattelemisen aihetta. Pidin tämän tunnelmasta ja Mielensäpahoittajan asenteesta kuolemaa kohtaan.

Kyrö on lahjakas kirjailija, jolta olisi jo korkea aika lukea jotakin muutakin.

Miniä

Tuomas Kyrö: Miniä

Kirjakauppaliitto 2012, 122s.

Jos suhtauduin nahkeasti Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike -kirjaan, niin ennakkoasenteeni Miniää kohtaan taisi olla vieläkin takkuisempi. Mutta tästäpä minä tykkäsin! Kun kertojana Mielensäpahoittajan sijasta toimiikin Liisa-miniä, ei kirja tunnu väkisin väännetyltä vitsin venyttämiseltä.

Liisa valmistautuu viettämään rauhallista viikonloppua, kun mies on lasten kanssa matkustanut Sysi-Suomeen appiukkoa katsomaan. Rentoutuminen ei pääse kuitenkaan edes kunnolla alkuun, kun mies jo soittaa ja ilmoittaa apen loukanneen nilkkansa. Eihän vanha mies yksijalkaisena kotonaan pärjää, joten taksi tuo tämän Helsinkiin. Pojan täytyy toki jäädä laittamaan talo kuntoon, Ford Escort samoin ja äitiäkin täytyy Kuusikodilla käydä katsomassa. Niin on kohta Miniän oven takana appiukko ja erinäinen määrä perunoita ja muita kotimaisia juureksia. Ja jotta viikonlopun ainoaksi haasteeksi ei jäisi kahden täysin erilaisen elämänkatsomuksen yhteensovittaminen, ilmestyy muutama liikemies Venäjältä kahta päivää sovitusta aikataulusta edellä eikä Miniän auta muu kuin ottaa appiukko mukaan bisneksiin.

Mitäpä tästä muutakaan voisin sanoa, kuin että hauskaa koheltamista muutamalla syvällisemmällä ajatuksella maustettuna. Viihdyin oikein mainiosti, mutta enempää Mielensäpahoittajaa en jää kaipaamaan.

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

WSOY 2012, 130s.

Pidin valtavan paljon siitä ensimmäisestä Mielensäpahoittajasta. Nauroin ääneen ja pakotin miehen kuuntelemaan mainioita pätkiä, mikä oli kuulemma huippuärsyttävää. Tähän jatko-osaan suhtauduin melkoisella varauksella: toimisiko homma vielä toisen kirjan verran? Voiko ruoanlaiton opettelemisesta oikeasti repiä sisältöä kokonaiseen kirjaan, oli se sitten miten lyhyt tahansa? Miten ne etukäteen jossain mainitut ruokaohjeet on kirjaan ujutettu?

Vaikka Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike on ihan hauska, siitä jäi minulle vähän tunkkainen olo. Lukeminen oli jotenkin tahmeaa, vaikka Mielensäpahoittaja tekeekin jälleen tarkkoja ja osuvia huomioita nykymaailmasta. Erityisesti nyökyttelin toteamukselle siitä, miten nykyään "Aina on oltava matkalla, kotonakin, ja hinkumassa muualle, vaikka riittävä elämä on käden ulottuvilla." 

Minä olen surkea ruoanlaittaja ja olen Mielensäpahoittajan tavoin etsinyt - melko turhaan - sellaista keittokirjaa, jossa olisi ihan perusruokien ohjeita. Siitä olen iloinen, että ruokaohjeet on kirjassa ujutettu sulavasti muun tekstin joukkoon. Ääneen en nauranut, mutta muutaman kerran naurahdin hiljaa itsekseni.

Minulle Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike ei ollut maailman mieluisin kirja, mutta kyllä minä sen Miniän silti aion lukea. Jospa uusi näkökulma antaisi idealle uutta pontta...

PS: Joulukinkussa parasta on minunkin mielestäni rasva. Kinkkukin on hyvää, mutta kuumassa rasvassa kastetut ruisleivänpalat kylmän maidon kanssa ovat jouluherkkujen ehdoton ykkönen :)

Kerjäläinen ja jänis

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Siltala 2011, 328s.

Tuomas Kyrön uusin kirja lähti kirjastosta mukaan ihan vahingossa, kun se niin sievänä nökötti pikalainahyllyssä. Kerjäläinen ja jänis on ehtinyt jo kerätä kehuja, mutta yritin kyllä olla toivomatta liikoja älyttömän hyvän ja hauskan Mielensäpahoittajan jälkeen.

Vatanescu on romanikerjäläinen, joka ajautuu Helsingistä Lappiin ja takaisin yrittäessään tienata rahoja nappulakenkiin, jotka on pojalleen luvannut hankkia. Matkaseuraksi, ystäväksi Vatanesculle ilmaantuu jalkansa loukannut jänis. Sympaattinen Vatanescu sopeutuu uusiin tilanteisiin ja ihmisiin nöyrästi, tekee työn kuin työn kunnolla ja mukisematta. Tajuamattaan Vatanescu (ja hänen jäniksensä) kohoaa koko kansan idoliksi, jonka menemisiä ja tekemisiä seurataan mediassa miltei reaaliajassa.

Lukukokemuksena Kerjäläinen ja jänis oli ihan hyvä. Toivottavasti saan luettua muitakin Kyrön teoksia, sen verran paljon hänen tyylistään pidän. En osannut varautua siihen, että tämä kirja voisi tulla niin liki omaa elämää, että jokin melkein sivulauseessa mainittu juttu tekisi kipeää. Ehkä juuri tästä syystä Kerjäläinen ja jänis ei nouse suosikkieni joukkoon, vaikka taidolla kirjoitettu ja laadukas eittämättä onkin.

Kirjan ovat lukeneet ja siitä kovasti pitäneet ainakin Amma, Morre ja Minna Ilselästä.

Mielipahaa

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja 130s. (WSOY, 2010)

Kylläpä kesti kauan saada Mielensäpahoittaja kirjastosta lainaan - tasan niin kauan, että viimein älysin sen varata. Mitään negatiivista en ole tästä kirjasta kuullut, enkä kyllä ihmettele kritiikin puutetta sillä kyllä tämä vain oli mainio!

"Minun nuoruudessani kylillä oli aina yksi taikka kolme pölöpäätä ja niille keksittiin joku aputyö ja annettiin lautanen eteen. Semmonen mielenterveyshoito on heti halpaa ja hyvää. Yksi niistä oppi lukemaankin, Nisu-Hanski."

Mielensäpahoittaja on kahdeksankymppinen mies, joka pahoittaa mielensä milloin mistäkin ja ilmaisee itseään niin kuin vain vanha mies voi. Vaikea uskoa, että kirjailija itse on vielä sangen nuori. Muutaman kerran kyllä hätkähdin, että minä kyllä ihan tosissani ajattelen noin tai näin, mutta onneksi sitä osaa nauraa omalle omituisuudelleenkin.

Tästä kirjasta tuli oikein hyvä mieli ja kerronnan tyylissä oli jotain samaa kuin Markus Kajon teksteissä.