Kuolleiden valssi

Marko Hautala: Kuolleiden valssi
Tammi 2022, 229s.

 
Luin tammikuussa ystävän suosituksesta Marko Hautalan kirjan Pimeän arkkitehti. Se oli sen verran pelottava ja koukuttava, että tartuin heti tuoreeltaan tähän Kuolleiden valssi novellikokoelmaan. 

Viehätyin heti kirjan kansikuvasta. Tässä on loistavasti tavoitettu sellainen retrokauhutyyli, jota korostaa nuo kulumajäljet.

Kirja koostuu kymmenestä novellista, joista viimeisen, Varpaat, olen lukenut aikaisemminkin. Novellit ovat tyyleiltään aika erilaisia ja mielestäni tasokin vähän vaihtelee. Tai sitten en muuten vain ihastunut kaikkiin yhtä paljon. Kuolleiden valssi alkaa vahvasti Pitkä kuuma kesä -novellilla ja jatkuu vielä piinaavammin Saurin hiljaisuudella. Ensin mainitussa nuoripari kurvailee pitkin pikkuteitä kunnes bensa loppuu ja jälkimmäisessä 13-vuotias poika kuuntelee Pekka Saurin Yölinjalla-ohjelmaa. Hänen vihansa päivä on toteutettu twitterviesteinä ja on kaikessa kauheudessaan ihastuttava. Loki kertoo pariskunnasta, joka hankkii koiran. Tämä novelli tuli minulla uniin, jotka eivät todellakaan olleet kivoja...

Kuolleiden valssi sopii hyvin lyhyttä kauhua kaipaaville. Sopinee hyvin myös iltalukemiseksi, koska novellin jaksaa lukea loppuun, eikä tavallaan tarvitse jännittää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kenties tapan sinut vielä

J.S. Meresmaa: Kenties tapaan sinut vielä
Karisto 2022, 135s.

 

Ammattikoulussa opiskeleva Aleksi harrastaa e-urheilua ja viettää ihan tavallista nuoren miehen elämää. Jäätelöbaarissa hän kohtaa Nooran, jossa ei sitten olekaan mitään tavallista: Noora on nimittäin vampyyri. Ja nälissään.

J.S. Meresmaan Kenties tapaan sinut vielä tarjoaa virkistävän näkökulman vampyyritarinoihin. Ensinnäkin tapahtumaympäristö on ihan tavallinen suomalainen kaupunki. Toisekseen, vaikka nämä vampyyrit eivät haihdu savuna ilmaan auringonvalossa, eivät he myöskään kimalla kuin glitterissä uitettu heijastin. Vampyyrien syntykin saa uudenlaisen selityksen ja minusta se oli oikein pätevän kuuloinen!

Meresmaa kirjoittaa todella jouhevasti. Kirjan minä-kertojan, eli Aleksin, käyttämä kieli on kaikin puolin luonnollisen kuuloista. Pidin näistä hahmoistakin paljon, sillä niukasta sivumäärästä huolimatta jokainen sai riittävän paljon syvyyttä. 

Kirjan loppuasetelma on sen verran kutkuttava, että noinkohan Kenties tapaan sinut vielä saa vielä jatkoa? Minä ainakin luen, jos näin käy!

Blackout

Dhonielle Clayton (toim.): Blackout
Otava 2022, 242s.
Suom. Outi Järvinen

 

Dhonielle Claytonin luotsaamana viisi muuta tämän hetken suosittua nuortenkirjailijaa on kirjoittanut nokkelasti toisiinsa lomittuvien novellien kokoelman. Idea tähän kirjaan on lähtenyt Claytonin veljentyttären kysymyksestä, miksei rakkaustarinoita kerrota mustista tytöistä. Nyt kerrotaan ja hyvin kerrotaankin.

Koska novellit limittyvät toisiinsa, kirja ei tunnu novellikokoelmalta. Kaikkia tarinoita yhdistää  tapahtuma-aika ja paikka, New York helteisenä kesäpäivänä laajan sähkökatkon aikaan. Valtaosa näiden tarinoiden henkilöistä yrittää päästä jonnekin muualle, mutta siirtyminen paikasta toiseen on vaikeaa kun metrot eivät kulje ja muu liikenne seisoo liikennevalojen pimennyttyä. 

Sitä rakkauttakin novelleista löytyy, tietenkin. Ilahduttavaa on rakkauden moninaisuus ja realistinen monimutkaisuus tai toisten tapauksessa mutkattomuus. 

Nautin kirjan lukemisesta, vaikka en todellakaan hahmota New Yorkin kokoa, enkä siten aivan päässyt kärryille siitä, millaisista etäisyyksistä milloinkin on kyse. Kun itse asuu kaupungissa, jonka keskustan toiselta reunalta laidalta toiselle kävelee reilussa vartissa ja taajamakyltiltä toiselle ehkä tunnissa, ei näiden nuorten kävelymatkojen tuskittelu ihan avautunut.

Kammovarjo

 

Thomas Taylor: Kammovarjo
WSOY 2021, 356s.
Suom. Jaana Kapari-Jatta

Aaverannan kesäsesonki on päättynyt. Muualla valmistaudutaan halloweenin viettoon, mutta Aaverannassa on oma perinteensä: Kammoyön juhla. Tänä vuonna ohjelmassa on uusi show, sillä hotelliin on kirjautunut taikuri seurueineen. Ensin katoaa yksi henkilö, kohta toinen ja sitten kolmaskin alkaa käyttäytyä aivan oudosti. Herbert Sitruksella ja Orvokilla on jälleen mysteeri ratkaistavanaan.

Thomas Taylorin tarinointi ja Jaana  Kapari-Jatan taidokas suomennos on mukaansatempaavaa luettavaa. Tapahtumat etenevät mukavan ripeällä tahdilla ja tunnelma kiristyy tasaisesti. Aaverannan asukkaat ovat mielenkiintoisia hahmoja, mutta niin ovat myös uudet tulokkaat. Itse kaupungistakin löytyy uusia puolia, tällä kertaa pinnan alta.

Nautin Kammovarjon lukemisesta tosi paljon. Ihan harmitti jättää loppuratkaisun lukeminen kesken, kun piti lähteä töihin. Sarjan aiempien osien tapaan tämäkin sopii erittäin hyvin niille lukijoille, jotka kaipaavat seikkailuja ja jännitystä sekä onnellisia loppuja.

Kirja joka ei halunnut tulla luetuksi

 

David Sundin: Kirja joka ei halunnut tulla luetuksi
Tammi 2022, 36s.
Suom. Tittamari Marttinen

Kirja joka ei halunnut tulla luetuksi on veikeä kirja, jota on uskoakseni erityisen hauska lukea yhdessä lapsen kanssa. Minä luin yksin ja lapset sitten itsekseen ja vaikka kaikki tästä tykkäsimme, luulen että yhteinen lukuhetki olisi ollut paljon riemastuttavampi.

Kirjassa ei ole juonta. Siinä tapahtuu vain kaikkea odottamatonta ja lukemista hidastavaa, koska kirja ei todellakaan halua tulla luetuksi. Ensin se muuttuu ratiksi, sitten fontin koko muuttuu pikkiriikkiseksi ja valtavan suureksi, sanat karkailevat ja vaikka mitä.

Kuvitustyyli on vanhanaikainen, sellainen villi länsi kohtaa Monty Pythonin, vaikka ei tämä kyllä näytä yhtään viimeksimainitulta... No, joka tapauksessa kirjan visuaalinen ilme ei ole lastenkirjoille tyypillistä. 

En osannut odottaa tältä kirjalta oikeastaan mitään, joten yllätyin iloisesti. Toivottavasti sinäkin! 

Veren väki

 

Joanna Heinonen: Veren väki
Robustos 2021, 309s.

Veren väki on Joanna Heinosen ensimmäinen nuorten aikuisten romaani. Jo takakansi paljastaa, ettei näiden kansien välistä löydy mitään perinteistä opiskeluelämän kuvausta tai edes tavanomaista vampyyriseikkailua. Itse asiassa, kun kirjaa kuvataan muun muassa näin: Veren väki yhdistää urbaania fantasiaa, yhteiskunnallista chick litiä ja punk-asennetta, tulee lähinnä epäuskoinen olo. Että tämmöisistäkö aineksista saisi muka kasaan toimivan tarinan...

Heinonen kuitenkin onnistuu epätodennäköisessä, sillä Veren väki on sangen looginen ja toimiva kokonaisuus. Hymyilin leveästi jo kahden ensimmäisen rivin jälkeen ja muutenkin ilahduin iloisesti monista juonenkäänteistä ja kielellisistä ilmauksista. Esimerkiksi kirjassa käytetty puhekieli on juuri sellaista kuin mielestäni pitääkin. Seksi on luonteva osa elämää ja Heinonen kuvaa erityisen hyvin varsinkin himoa.

Niin, siitä juonesta varmaan jotakin pitäisi sanoa.
Kiira on hivenen päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija, jolla on asiat hyvin. On opiskelupaikka, oma asunto, kavereita, koira ja poikaystäväkin. Mutta Kiira ei kuitenkaan ole tyytyväinen. Jokin hiertää jossakin ja tekee olemisesta nihkeää. Sitten alkaakin mennä asia toisensa jälkeen pieleen ja kohta ollaankin keskellä punk-henkistä vampyyritarinaa.

Vampyyrit, jotka tässä kirjassa kutsuvat itseään metsästäjiksi, on kuvattu siten, että he sulautuvat vampyyriasteikolla lähemmäksi Culleneita kuin Draculaa. Mutta eivät he sentään kimalla auringossa tai stalkkaa kaupungin söpöintä tyttöä tämän nukkuessa.

Kiiran ja Jesperin, yhden metsästäjän, väliset dialogit ovat tuskastuttavia. He eivät tunnu osaavan keskustella yhtään mistään, vaan kaikki kääntyy riidaksi ja lapselliseksi mykkäkouluksi tai paikalta poistumiseksi alta aikayksikön. Ylipäätään koin, että kirja vähän väsähti loppukolmanneksella, kunnes päästiin loppukohtauksiin. 

Veren väki ei ole täydellinen kirja, mutta kevyesti parasta lukemaani viihdettä vähään aikaan.

Taltuta klassikko goes länsimainen kirjallisuus

Maria Laakso: Taltuta klassikko goes länsimainen kirjallisuus
Tammi 2021, 316s.
Kuvitus: Maria Laakso

 

Harva tietokirja on ihastuttanut niin paljon, kuin Maria Laakson Taltuta klassikko. Ei siis ole mikään ihme, että tämä Taltuta klassikko goes länsimainen kirjallisuus on ihan loistava.

Tällä kertaa Laakso taltuttaa länsimaisen kirjallisuuden klassikoita (kuka olisi arvannut!), kuten Danten Jumalaisen näytelmän, Daniel Defoen Robinson Crusoen, Mary Shelleyn Frankensteinin ja Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies:hen. Saa taivuttaa paremmin, minä en nyt osaa.

Laakson taltuttamista klassikoista olen lukenut vain muutaman: tuttuja tarinoita olivat Gulliverin retket, Hamlet, Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Frankenstein. Ja kun sanon tuttuja, ei se välttämättä tarkoita, että kirjasta olisi jäänyt kovin pysyviä muistijälkiä. Esimerkiksi Gulliverin matkat lähinnä hämmästytti pitkäveteisyydellään, vaikka luinkin sen aikuisena ja tiesin lukevani satiiria.

Laakson kertomana Gulliverinkin seikkailut kuulostivat silti lähes hauskoilta! Laakso kirjoittaa vauhdikkaasti ja rempseästi, niin että tiukkapipoisempaa kirjallisuusihmistä saattaisi jo harmittaa.

Kaikin puolin oivallinen ja opettavainen lukukokemus, jota suosittelen kaikille viihdyttävää luettavaa kaipaaville.

PS: blogissani tullee olemaan tänä keväänä tavallista hiljaisempaa. Olen aloittanut kirjastoalan opinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa ja saatoin innostua kurssitarjonnasta enemmän kuin mihin oikeasti olisi aikaa. Joten bloggaamisen täytyy todennäköisesti välillä odottaa vuoroaan töiden, perheen, kotitöiden ja niiden opiskeluiden jälkeen.