Kuolleiden valssi

Marko Hautala: Kuolleiden valssi
Tammi 2022, 229s.

 
Luin tammikuussa ystävän suosituksesta Marko Hautalan kirjan Pimeän arkkitehti. Se oli sen verran pelottava ja koukuttava, että tartuin heti tuoreeltaan tähän Kuolleiden valssi novellikokoelmaan. 

Viehätyin heti kirjan kansikuvasta. Tässä on loistavasti tavoitettu sellainen retrokauhutyyli, jota korostaa nuo kulumajäljet.

Kirja koostuu kymmenestä novellista, joista viimeisen, Varpaat, olen lukenut aikaisemminkin. Novellit ovat tyyleiltään aika erilaisia ja mielestäni tasokin vähän vaihtelee. Tai sitten en muuten vain ihastunut kaikkiin yhtä paljon. Kuolleiden valssi alkaa vahvasti Pitkä kuuma kesä -novellilla ja jatkuu vielä piinaavammin Saurin hiljaisuudella. Ensin mainitussa nuoripari kurvailee pitkin pikkuteitä kunnes bensa loppuu ja jälkimmäisessä 13-vuotias poika kuuntelee Pekka Saurin Yölinjalla-ohjelmaa. Hänen vihansa päivä on toteutettu twitterviesteinä ja on kaikessa kauheudessaan ihastuttava. Loki kertoo pariskunnasta, joka hankkii koiran. Tämä novelli tuli minulla uniin, jotka eivät todellakaan olleet kivoja...

Kuolleiden valssi sopii hyvin lyhyttä kauhua kaipaaville. Sopinee hyvin myös iltalukemiseksi, koska novellin jaksaa lukea loppuun, eikä tavallaan tarvitse jännittää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Saattaja

Mia Vänskä: Saattaja

Atena 2011, 308s.

Lilja yllättää aviomiehensä sängystä toisen naisen kanssa. Jo vuosia pettämistä sietänyt Lilja pakkaa tavaransa ja jättää miehensä viimeinkin lopullisesti. Hän ostaa Keski-Suomesta vanhan kotitalonsa, rintamamiestalon jossa vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Hyvin pian alkaa tapahtua outoja asioita. Peilissä näkyy jotakin väärää, valot syttyvät ja sammuvat itsekseen, kellarin lattiaan ilmestyy märkä läntti. Pian kosteusmittausta suorittamaan tullut mies päätyy surmaamaan naapurinrouvan Liljan puutarhasaksilla. Työmatkaltapalatessaan Lilja löytää äitinsä tiedottomana kellarin lattialta. Vähitellen Liljalle selviää että hän on Saattaja, jonka tehtävänä on kuljettaa eksyneet sielut synkän joen yli paikkaan, jossa nämä viimein saavat levon. Mikäli sielut jäävät joen väärälle puolelle, ne voivat palata elävien keskuuteen ja aiheuttaa siellä tuhoa.

Luin Saattajan loppuun muutama päivä sitten. Olen koittanut sulatella lukemaani ja selvittää itselleni, mitä tästä oikein pidin. Tällä hetkellä tunteeni ovat kovin ristiriitaiset. Toisaalta kirja oli pelottava, kuten odotinkin. Siinä oli paljon ennalta-arvattavuuksia, mutta kyllä minä muutaman kerran yllätyinkin. Ideakin oli hyvä. Mutta. Minusta tässä kirjassa oli vähän liikaa ankeutta. Oliko Liljan parhaan ystävän miehen pakko olla vaimonhakkaaja? Miksi poliisin piti olla toipuva alkoholisti? Kenelläkään ei ollut asiat kunnossa vaan jokaisella tuntui olevan suuren luokan ongelmia.

Kirjan loppu tuntui minusta jotenkin hiomattomalta. En osaa eritellä tarkemmin, mitä jäin kaipaamaan, mutta jonkinlaista syvyyttä ainakin. Lisäksi epilogi oli vähän liian elokuvamainen.

Saattaja on ollut blogeissa esillä ahkerasti, ainakin seuraavat ovat sen lukeneet: marjis, Booksy, Susa, Laura ja Jenni.

PS: Arvatkaa, mitä säikähdin lukiessa kaikkein eniten?

Istuin kaikessa rauhassa leikkihuoneen nurkassa lukemassa, lapset nukkuivat yläkerrassa ja mies puuhaili omiaan olohuoneessa. Olin ihanteellisen uppoutunut lukemiseen. Yhtäkkiä, huoneen vastakkaisella seinustalla, kauan sitten lepotilaan hiljennyt tietokone päättikin herätä ihan itsekseen! Kyllä kuulkaa pienen (tai ainakin lyhyen) tytön sydän hakkasi lujaa. Hrrrrrrr.

Kultatukka, tähtönen



John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen
(Lilla stjärna)
Gummerus 2011, 575s.
Suom. Jaana Nikula

 Toisinaan huomaa lukeneensa sellaisen kirjan, josta on vaikea kirjoittaa. Tästä aiheesta kirjoitti tänään Peikkoneito ja voin kertoa Kultatukka, tähtösen olevan minulle sellainen kirja. Ja miksi? Peikkoneidon sanoja lainatakseni "Voi myös tuoda paineita kirjoittaa, jos kirjaa on muualla kehuttu ja itse et pitänytkään siitä."

Kultatukka, tähtönen on tullut vastaan monessa blogissa ja sitä on yhtä poikkeusta lukuunottamatta kehuttu vuolaasti. Toki metsästä löytyvä vauva, jota kasvatetaan naapureiden katseilta piilossa kellarissa ja joka laulaa kuin enkeli, on mielenkiintoinen alku tarinalle. Myös toinen omalaatuinen tyttö, joka on metsästä löytyvän Pikkuisen kanssa saman ikäinen ja melkein saman niminen, on kiinnostava hahmo. Yhdessä nämä tytöt ovat jotakin kauheaa. Niin kauheaa, että en olisi halunnut edes tietää.

Olen lukenut John Ajvide Lindqvistiltä aiemmin Ystävät hämärän jälkeen (joka ei jättänyt jälkeensä lämpimiä muistoja) sekä Ihmissataman. Kultatukka, tähtönen kuitenkin sekä kuulosti että näytti niin houkuttelevalta kirjalta, että halusin antaa kirjailijalle vielä uuden mahdollisuuden - mies kun ihan selkeästi hallitsee myös tarinankerronnan taidon.

Pakko se on vain todeta, että minä en halua lukea näin raaoista, kylmäpäisistä, tunteettomista murhista, joissa veri ja muut eritteet ovat hyvin edustettuina. Arvostan enemmän sellaista kerrontaa, jossa jätetään tilaa myös lukijan mielikuvitukselle. Tässä ei kyllä tarvinnut miettiä, miten paljon verta mistäkin kohtaa voisi vuotaa, kun tuntui että jokaisen roiskeen sijainti kerrottiin tunnollisesti. Kuvottavaa ja vastenmielistä. Tämä oli minulle sellainen kirja, jonka jälkeen voin pahoin: miksi ihmeessä luin tämän?

On tosin pakko myöntää, että sivumäärään nähden näitä raakuuksia oli aika vähän. Ne vain olivat niin voimakkaita kohtauksia, etten ainakaan tuoreeltaan osaa arvostaa kirjan muutakaan sisältöä.

Tylsät Sarvet

Joe Hill: Sarvet (Horns)

Tammi 2011, 430s.

Suom. Kari Salminen

Odotin kovasti tätä Joe Hillin uusinta suomennosta. Minusta Sydämen muotoinen rasia oli yli puoleenväliin asti oikein hyvä ja pelottava, kunnes se muuttui vähän liian elokuvamaiseksi. Bobby Conroy palaa kuolleista taas sisälsi kerronnaltaan upeita novelleja, sellaisia joiden perusteella oli helppo ajatella tarinankerrontataidon kulkevan geeneissä.

Sarvet ei kuitenkaan vastannut ollenkaan odotuksiani. Kirja kertoo Ignatius "Ig" Perrishistä, joka herää krapulaisena ja sarvet päässään. Hyvin pian hän saa huomata ihmisten avautuvan hänelle synkistä salaisuuksistaan ja mielihaluistaan, mikä ei tietenkään ole järin mukavaa kuunneltavaa. Ig on ollut syytettynä vuotta aiemmin kuolleen tyttöystävänsä murhasta, mutta koska rikospaikalta kerätyt todisteet ovat tuhoutuneet omituisessa tulipalossa, häntä ei ole tuomittu rikoksesta. Vaikka Ig on syytön, monet pitävät häntä silti murhaajana. Sarvien antamien voimien avulla Ig saa kuitenkin selville, mitä Merrinin kuolinyönä tapahtui.

Tarinan idea on ihan mielenkiintoinen ja tuore. Mutta täytyy sanoa heti alkuun, että olen valtavan pettynyt! En yleensä liputa kirjojen tiivistämisen puolesta, mutta mielestäni tämän kirjan kohdalla olisi ollut tarvetta editoida vielä vähän enemmän. Lisäksi se taiturimainen kerronta loisti poissaolollaan. Ensin syytin mielessäni kökköä suomennosta. Heti alkupuolella ärsyynnyin, kun pari poliisia pysähtyy jututtamaan Igiä ja "partnerukset nousivat partioautostaan".

Kirjan loppupuolella taas kiukuttelin tälle:

"Luuletko, että hän kokee silloin, että häneltä huijattiin hauska lukioaikainen seksi, ja fantisoi tytöistä joita ilman hän jäi?"

"Minä olen varma, että hän fantisoi muista tytöistä jo nytkin"

Haluaisin tietää, onko fantasioiminen kirjoitettu väärin ihan Hillin omasta toimesta, vai mikä ihmeen ajatuskatko tässä on tullut... Mutta rehellisyyden nimissä en voi sälyttää vastuuta kirjan kömpelyydestä suomentajan vastuulle , koska sama henkilö on suurella ammattitaidolla kääntänyt saman kirjailijan aiemmat teokset.

Tämänhetkisessä, syvästi pettyneessä olotilassa en halua suositella tätä kirjaa kenellekään. Toivottavasti onnistun seuraavaksi valitsemaan jotakin parempaa luettavaa.

Booksy on lukenut Sarvet englanniksi, kannattaa lukea hänen arvionsa.

Kummitusjuttu

Susan Hill: The Woman in Black - A Ghost Story

Penguin Books 1984, 139s.

Tämän kirjan lukemisesta minun on kiittäminen P.S. Rakastan kirjoja -blogin Saraa. Laadukkaita, perinteisiä kummitusjuttuja tulee vastaan harvoin, enkä kyllä näin rumaa kirjaa olisi summassa tullut lainanneeksi. Saran kirja on uudempaa painosta ja paljon houkuttelevamman näköinen kuin tämä vanha kammotus, joka meidän kirjastosta löytyi. Tarina on joka tapauksessa hyvä. Tai kamala, koska minua pelotti monta kertaa. Enemmänkin olisin pelännyt, jos olisin uskaltanut lukea tätä ilman ylimääräisiä taukoja.

Arthur Kipps viettää rauhallista joulua perheensä kanssa. Takkatulen loimussa perheen aikuiset lapset alkavat kertoa kummitustarinoita ja haluaisivat isänsäkin kertovan sellaisen. Arthur kieltäytyy jyrkästi, sillä vuosia sitten hän on nähnyt sellaisia asioita, joita ei haluaisi muistella lainkaan. Menneet vaivaavat kuitenkin mieltä niin paljon, että Arthur päättää kirjoittaa kokemuksensa muistiin jälkipolville.

Ja miten piinaava tarina Arthurilla onkaan kerrottavanaan! On itäisen Englannin rannikolla sijaitseva pieni ja syrjäinen kylä ja vielä syrjäisempi Eel Marsh House, jonne pääsee kulkemaan ainoastaan laskuveden aikaan. Sinne nuori asianajaja Arthur lähetetään suorittamaan työtehtävää. Kyläläiset eivät halua puhua mistään Eel Marsh Houseen liittyvästä, nykyisestä tai menneestä. Syy tähän selviää Arthurille pala palalta.

Juonta en taaskaan halua liikoja selvitellä, sen sijaan kehun kirjan tunnelmaa. Kerronta on vähäeleistä mutta ainakin minä koin tunnelman sitäkin tiiviimmäksi. Parhaimmillaan The Woman in Black pääsisi oikeuksiinsa silloin, kun sen voisi (tai uskaltaisi) lukea yhteen menoon, mieluiten sumuisena iltana. Jossain syrjäisessä paikassa. Yksin.

Kiitos vielä Saralle tästä lukuvinkistä! :)

Mary Shelleyn Frankenstein

Mary Shelley: Frankenstein (Frankenstein, or The Modern Prometeus)

Otava 2008, 332s.

Suom. Paavo Lehtonen

Tarina lienee pääpiirteissään tuttu: Tohtori Frankenstein luo vainajien ruumiinosia hyväkseen käyttäen olion, jonka herättää henkiin. Sillä siunaamanhetkellä kun olio herää henkiin, tohtori tulee katumapäälle ja pakenee. Hirviö lähtee omille teilleen, oppii hämmästyttävän nopeasti sekä lukemaan että puhumaan sivistyneesti. Mutta hirviö on kovin yksinäinen, koska hänen rumuutensa pelästyttää kaikki ihmiset pois, joten hirviö vaatii Frankensteinia kokoamaan itselleen naispuolisen olennon elinkumppanikseen. Tohtori Frankenstein suosuu vaatimukseen, mutta tuleekin katumapäälle, minkä hirviö luonnollisesti kostaa.

Voi huokaus.

Frankenstein on kököttänyt monen muun kirjan tavoin hyllyssäni vaikka kuinka kauan odottamassa luetuksi tulemistaan. Totally British-haasteen ansiosta tämän kirjan vuoro viimein tuli. Mutta voi jestas millaista taistelua oli lukea tämä pikkuruinen kirja! Toki kyseessä on vanha kertomus (vuodelta 1818) ja osasin odottaa vanhaa kieltä, mutta kyllä tässä tökki vähän kaikki muukin.

Ensinnäkin kaikki kirjan henkilöt olivat rasittavia. Erityisen paljon tunsin vastenmielisyyttä tohtori Frankensteinia kohtaan, joka oli kuin mikäkin hermoheikko diiva! Vastuuta herra ei kyllä kantanut mistään, synkisteli ja angstaili (?) menemään minkä ehti ja jos oikein muistan, järkyttyi kirjan mittaan kolmesti niin pahasti, että sairastui "kuolemantautiin" moneksi kuukaudeksi.

En tiedä, onko syynä kirjailijan sukupuoli vai minkä ihmeen takia kaikki miehet ovat niin kovin nyhveröitä. Missään vaiheessa ei pelottanut, tarina ei vienyt mennessään kuin korkeintaan muutaman sivun kerrallaan. Lukemiseen tuhrautui ihan liian pitkä aika. Mutta tulipahan luettua.

-----

Totally British: Gothic Fiction

Hyvä vs. Paha

Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja mr. Hyde (The Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde)

Otava 1996, 111s.

Suom. Erkki Haglund

Tohtori Jekyll ja mr Hyde päätyi lukulistalle osana Totally British haastetta (Gothic Fiction). Olen lukenut tämän aiemminkin, mutta muistikuvat olivat niin hataria, että halusin kerrata. Eniten tämän kirjan kanssa hämmästyttää sen pituus. Eli lyhyys. Luulin, että tämä on joku lyhennelmä, mutta ilmeisesti kirja on alunperinkin ollut tämmöinen läpäre.

Juonta en halua lähteä kertaamaan, se kun on varmasti tuttu itse kullekin. Ja jos ei ole, niin parempi kun ei tiedäkään liikoja jos aikoo tämän kirjan lukea. Kirja on nimittäin ihan kelpo tarina, joka ei kuitenkaan tee oikein minkäänlaista vaikutusta, kun tietää sen ratkaisevimman pointin - eli mr Hyden henkilöllisyyden.

Vaikea tästä on sanoa oikein mitään muuta. Ihan hyvä, mutta olisi ollut parempi jos en olisi tiennyt mitään etukäteen. R. L. Stevensonin Aarresaaresta pidin huomattavasti enemmän.

Muiden arvioita löysin kolme:
Zephyr
Valkoinen kirahvi
Satu

Kirjallista kauhua

Stephen King: Full Dark, No Stars 340s. (Hodder & Stoughton, 2010)

Iltapäivälehdestä luin jokin aika sitten pikku-uutisen, jossa kerrottiin Stephen Kingiltä ilmestyvän uuden kirjan piakkoin. Tästä innostuneena tulin tarkistaneeksi kirjaston King-tarjonnan ja kas, siellä hyllyssä minua odotti tämä suomentamaton novellikokoelma Full Dark, No Stars.

Kirja koostuu neljästä novellista, joita yhdistää kosto. Ensimmäinen novelli, 1922, on erään miehen kirje, jossa hän tunnustaa vaimonsa murhan. Nautin Kingin kerronnasta paljon, etenkin tässä ensimmäisessä tarinassa. Tosin olen näköjään tottunut lukemaan yksinkertaisempaa englantia, sillä tämän kanssa piti turvautua sanakirjan apuun monta kertaa.

"Big Driver" novellin pääosassa on kirjailijatar Tess, joka on kutsuttu erään kirjakerhon luennoijaksi. Kotimatka saa kuitenkin ruman käänteen, kun Tessin auton rengas puhkeaa tiellä lojuvien naulaisten puunkappaleiden vuoksi. Big Driver oli piinaava ja raaka, kammottavalla tavalla realistinen.

Kolmannessa tarinassa (Fair Extension) parantumatonta syöpää sairastava Harry Streeter löytää pienen liikkeen, jossa myydään "pidennyksiä" asiakkaan tarpeisiin: laina-ajan pidennyksiä, hiustenpidennyksiä, enemmän asuntolainaa tai vaikka peniksen pidennyksiä. Streeter voi saada jatkoaikaa elämälleen, mutta mikä olisi hinta?

"A Good Marriage" taas on muistutus siitä, ettei toista ihmistä voi tuntea läpikotaisin. Ei edes yli 20 vuotta kestäneen hyvän avioliiton jälkeen. Darcy Anderson viettää rauhallista koti-iltaa miehensä ollessa työmatkalla, kun kaukosäätimen hiipuvat patterit käynnistävät tapahtumasarjan, joka mullistaa koko Darcyn elämän.

Kirjan lopussa on lyhyt jälkikirjoitus, jossa Stephen King kertoo hiukan kunkin novellin taustoista. Nämä "ideapaljastukset" ovat minusta aina yhtä mielenkiintoisia.

Kokonaisuudessaan Full Dark, No Stars oli laadukas kirja. Vajavainen kielitaito kieltämättä söi vähän hohtoa, mutta hyvä kertoja pitää otteessaan vähän tyhmemmänkin lukijan. :)

Lankeemus

Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Lankeemus 365s. (The Fall, Tammi 2011)

Lankeemus on toinen osa del Toron ja Hoganin Vitsaus-trilogiaan. Tässä osassa "vampyyrivirus" jatkaa mellastamistaan ja New York, kuten melko lailla koko muukin maailma, ajautuu kaaokseen. Tarttuvien tautien torjuntayksikön entinen esimies Eph Goodweather yrittää keskitysleiriltäkin selvinneen professorin ja muutaman muun henkilön kanssa saada käsiinsä ja tuhota Mestarin, yhden muinaisista vampyyreista, jonka aikaansaannoksia kaoottinen tilanne on.

Kirja on vauhdikas, mutta ei hyytävän jännittävä, vaikka kansiliepeessä niin lupaillaankin. Yksi suurimmista kompastuskivistä minulle oli hidas alku ja paljolti unohdettu ensimmäinen osa. Minulta kului liki 100 sivua siihen, että pääsin perille henkilöistä ja palautin mieleeni ensimmäisen osan keskeisimmät tapahtumat. Kertojia tässä kirjassa riittää, vähän turhankin paljon. Marjis arvioi tämän kirjan osuvasti jokin aika sitten, kannattaa käydä lukemassa hänen tekstinsä.

Olen toisinaan rasittavan pikkutarkka, tiedän sen, mutta pakko huomauttaa jälleen suomennoksesta! Enimmäkseen ihan hyvä käännös, mutta mistä lähtien vampyyrin on voinut korvata sanalla vampy?