Ihmeellisten asioiden museo

Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo
(The Museum of Extraordinary Things, 2014)
Gummerus 2014, 440s.
Suom. Raimo Salminen

Alice Hoffmanin luoma Ihmeellisten asioiden museo esittelee kävijöilleen monenlaisia kummallisuuksia. Professori Sardie on koonnut, myös kirjaimellisesti, saman katon alle epämuodostuneita eläimiä, niiden pääkalloja ja luurankoja sekä ihmisiä sikiöistä eläviin kummajaisiin. Museossa työskentelee muun muassa kädetön perhostyttö ja mies, joka on karvainen kuin susi. Yksi museon vetonauloista on merenneito, Professori Sardien tytär, Coralie.

1911-vuoden New York on monen muutoksen keskellä yhtä aikaa kaunis ja levoton. Toisaalla New Yorkissa juutalaisuutensa ja pikkurikollisuutensa taakseen jättänyt Eddie Cohen yrittää keskittyä valokuvaamiseen, mutta usean ompelijan hengen vaatinut tulipalo vaatetehtaalla pakottaa Eddien palaamaan juurilleen.

Lähtökohtaisesti tämä kirja on todella kiinnostava. Jo Coralien kasvuympäristö on niin poikkeuksellinen, että se olisi yksinäänkin riittänyt mielenkiintoisen tarinan aineiksi. Henkilöt ovat mielenkiintoisia, etenkin Coralien läheiset ihmiset. Olisin kyllä kaivannut Ihmeellisten asioiden museon työntekijöille huomattavasti suurempaa roolia tarinaan. Minä koin, että lukijan jo varhaisessa vaiheessa arvaama romanssikuvio ei olisi ollut lainkaan pakollinen, vaan se lähinnä söi tarinan omalaatuisuutta.

Teksti on helppolukuista, mutta jostain syystä en päässyt tunteella mukaan tarinaan, mikä jäi harmittamaan. Olen yleensä helposti heittäytyvä lukija, jolle tarinoihin eläytyminen on väistämätöntä, mikä tietysti tekee koko lukukokemuksesta kokonaisvaltaisemman.

Ihmeellisten asioiden museo on mukavaa viihdykettä. Ehkä se ei muutaman vuoden kuluttua herätä juuri muistikuvia, mutta hetkelliseen todellisuuspakoon se sopii oikein hyvin.

Aavikon kyyhkyset

Alice Hoffman: Aavikon kyyhkyset

(The Dovekeepers, 2011)

Gummerus 2014, 619s.

Suom. Raimo Salminen

Aavikon kyyhkyset sijoittuu ensimmäiselle vuosisadalle, Masadan linnoitukseen, jonne noin 900 juutalaista on paennut roomalaisia valloittajia. Neljä naista kertoo vuorollaan oman tarinansa kuvaten samalla koko Masadan elämää ja yhä vaikeammaksi muuttuvaa tilannetta. Jaelin äiti on kuollut tyttärensä synnytyksessä, eikä Jaelin isä ole koskaan antanut tätä anteeksi tyttärelleen. Isoveli Amram ryhtyy isänsä tavoin salamurhaajaksi ja pian perheen on paettava Jerusalemista. Revka taas huolehtii tyttärensä kahdesta pojasta, jotka ovat kadottaneet äänensä. Aziza on nuori, kaunis nainen, jonka kohtalo on jossain muualla kuin kangaspuiden ja keittoastioiden ääressä. Šira, Moabin noita, tekee amuletteja ja pieniä taikoja niitä pyytäville, vaikka kaikki magia onkin kiellettyä. Näiden neljän naisen elämät risteävät Masadassa, kyyhkyslakassa, jonne heidät on nimetty töihin.

Minun odotukseni olivat korkealla tämän kirjan suhteen. Periaatteessa siinä on kaikki ainekset todella hyvään kirjaan: faktoihin perustuvia historiallisia tapahtumia, naiskohtaloita, ihmissuhteita ja jännitystä. Tarina ei ole todellakaan moneen kertaan kuultu, vaan minulle uskoakseni ensimmäinen tähän aikakauteen ja ympäristöön sijoittuva kertomus. Mutta vaikka tarina itsessään oli mielenkiintoinen, lukeminen oli takkuista. Normaalisti eläydyn kirjojen tapahtumiin helposti, mutta Aavikon kyyhkyset tuntui työntävän minua koko ajan jonkin näkymättömän turvavälin päähän itsestään. Teksti tuntui etenkin ensimmäisessä osassa kylmältä, sieluttomalta. En tiedä, onko suomennos tehnyt tekstistä kalseaa vai onko alkuperäinen teksti samanlaista.

Onneksi kirja parani loppua kohti, mutta kokonaisuutena tarinasta jäi kuitenkin puuttumaan jotakin. Tiivistäminenkään ei olisi ollut pahaksi, sillä kirjassa toistettiin muutamia pieniä asioita turhan usein. Esimerkiksi Jaelin isän kyky liikkua kuin aave, kadota toisten silmien edessä, olisi tullut selväksi huomattavasti vähemmilläkin maininnoilla.

Hoffman on tehnyt tätä kirjaa varten paljon taustatyötä ja kirjassa viitataankin moniin todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Aavikon kyyhkyset oli minusta hiukan liian pitkitetty ja sieluton, mutta mielenkiintoinen kirja.