Vanhan koulukaverin kanssa muisteltiin jokin aika sitten lukioaikojen äidinkielentunteja. Meillä oli pätevä mutta vähän pelottava opettaja, joka piti yllä tiukkaa kuria meidän tyttöluokallemme. Yhdellä äikänkurssilla meidän piti ryhmissä valita luettavaksi kirja ja katsoa sitten siitä tehty elokuva. En muista, miten päädyimme Anna Liisaan, mutta luulen sen olleen opettajan ehdotus. Lukioikäisen minun mielestä Anna Liisa oli loppua lukuunottamatta hyvä, niin kirjana kuin elokuvanakin. (Katsoimme vuoden -88 version, jossa pääosaa esitti Anna-Leena Härkönen.) Nyt halusin kokeilla, millaisen vaikutuksen Anna Liisa tekee melkein 15 vuotta vanhempaan minuun.
Hämmästyin Anna Liisan tarinan tuoreudesta. Vaikka näytelmä on julkaistu 1895, ei edes käytetty kieli tuottanut hankaluuksia. Tarina on pääpiirteissään varmasti tuttu: häitään odottava Anna Liisa joutuu kohtaamaan nuoruutensa erheen ja synkän salaisuuden kun talon entinen renki ja Anna Liisan silloinen ihastuksenkohde, Mikko, saapuu vaatimaan Anna Liisaa itselleen. Sen sijaan, että suostuisi Mikolle vaimoksi pitääkseen salaisuutensa, Anna Liisa tunnustaa synnyttäneensä ja surmanneensa aviottoman lapsen neljä vuotta aiemmin. Järkytys on suuri niin Anna Liisan vanhemmille kuin sulhasellekin, sillä Anna Liisa tunnetaan koko pitäjässä rauhallisena ja ihanteellisena tyttönä.
Oikeastaan yllätyin siitä, miten lukukokemus pysyi aika lailla samanlaisena kuin nuorempana. Anna Liisan ahdistus tuntui vahvasti, pelot ja syyllisyys, lapsen vahingossa aiheutettu kuolema: kaikki tunteet tulevat hyvin lähelle. Mutta se loppu. Juuri ennen kuuliaisjuhlia Anna Liisa tulee uskoon "Äiti, nyt lankesi taivaan valo sieluuni! Nyt tiedän, mitä minun tulee tehdä, että saan armoa ja anteeksiantamusta." Ja tämä pilasi minulta paljon. En lähde selvittelemään omia suhteitani uskontoon tarkemmin, mutta lyhyesti voisi todeta, että tietynlainen uskonnollisuus nostaa niskavillani jykevästi pystyyn. Mielestäni Anna Liisa teki oikein tunnustaessaan rikoksensa ja kantaessaan vastuunsa, eikä tehnyt itsemurhaa tai suostunut Mikon vaimoksi vasten tahtoaan. Mutta edelleen pyhät henget ja kirkkaat valot vievät pisteitä hyvin paljon.
Nyt on pienemmällä lapsella niin kova nälkä, että en ehdi keksiä sopivaa aasinsiltaa kirjan ja tämän Maija Vilkkumaan Anna-Liisa-biisin välille, mutta minusta siinä on tavoitettu juuri oikea tunnelma.
