Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth

Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth

Otava 2014, 373s + liitteet ja lähteet

Minna Canth on kiistämättä yksi merkittävimmistä suomalaisista kirjailijoista, joka pyrki aktiivisesti parantamaan muun muassa naisten ja köyhien asemaa yhteiskunnassa. Oma Canth-tietouteni on ollut melko suurpiirteistä ja ajattelin perehtyä Minna Canhtin elämään tarkemmin tämän Minna Maijalan tuoreen Canth-elämäkerran avulla.

Herkkä, hellä, hehkuvainen koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisessä käsitellään Minna Canthin elämää lapsuudesta lähtien, toisessa osassa keskitytään Canthin näytelmiin ja muihin teksteihin ja viimeisessä osassa perehdytään Canthiin naisasianaisena, hänen uskonnolliseen puoleensa sekä terveyteensä. Epilogissa päästään kurkistamaan Canthin lasten, lastenlasten ja heidän jälkeläistensä elämään.

Kirjan rakenne on minusta sekä hyvä että huono. Elämä-osan luin tiiviissä tahdissa ja suurella mielenkiinnolla, mutta toinen osa, Kirjoittaminen, tuntui puuduttavalta hiukan liiankin pikkutarkkoine analyyseineen. Totta kai on mielenkiintoistakin perehtyä Canthin tekstien taustoihin ja teemoihin, mutta koska olin asennoitunut lukemaan nimenomaan Minna Canthin elämäkertaa, väsähdin noihin tekstien auki selittämisiin.

Olen monesti aiemminkin todennut, että hahmotan ajan parhaiten kronologisessa muodossa. Jos aikajanalla liikutaan toistuvasti edestakaisin, en enää osaa sijoittaa tapahtumia oikeaan järjestykseen. Tämän kirjan rakenne on juuri sellainen minulle haastava: ensin kerrotaan Canthin elämäntarina, sitten teatteritekstien syntyhistoria ja siinä sivussa hiukan lisää Canthista, muiden teosten historia ja jälleen tietoa kirjailijattaresta, naisasian rooli Canthin elämässä, sairaushistoria jne. Canthista avataan siis ikään kuin yksi kerros kerrallaan, mutta minulle jäi kokonaisuudesta vähän turhan hatara kuva.

Vaikka minulle Herkkä, hellä, hehkuvainen oli väliin raskastakin luettavaa eikä aivan niin yleistajuinen kuin olin toivonut, on tämä tuore elämäkerta silti mielenkiintoinen ja taitavasti kirjoitettu. Ja vaikka kitisin kirjan rakenteesta, on sillä myös ehdottomasti etunsa, sillä mikäli lukija on kiinnostunut perehtymään vaikkapa Canthin kirjallisiin töihin tai naisasioiden puolestapuhujan rooliin, nuo osuudet ovat kätevästi löydettävissä, eikä tietoa tarvitse etsiskellä sieltä täältä muun tekstin lomasta.

Anna Liisa

Vanhan koulukaverin kanssa muisteltiin jokin aika sitten lukioaikojen äidinkielentunteja. Meillä oli pätevä mutta vähän pelottava opettaja, joka piti yllä tiukkaa kuria meidän tyttöluokallemme. Yhdellä äikänkurssilla meidän piti ryhmissä valita luettavaksi kirja ja katsoa sitten siitä tehty elokuva. En muista, miten päädyimme Anna Liisaan, mutta luulen sen olleen opettajan ehdotus. Lukioikäisen minun mielestä Anna Liisa oli loppua lukuunottamatta hyvä, niin kirjana kuin elokuvanakin. (Katsoimme vuoden -88 version, jossa pääosaa esitti Anna-Leena Härkönen.) Nyt halusin kokeilla, millaisen vaikutuksen Anna Liisa tekee melkein 15 vuotta vanhempaan minuun.

Hämmästyin Anna Liisan tarinan tuoreudesta. Vaikka näytelmä on julkaistu 1895, ei edes käytetty kieli tuottanut hankaluuksia. Tarina on pääpiirteissään varmasti tuttu: häitään odottava Anna Liisa joutuu kohtaamaan nuoruutensa erheen ja synkän salaisuuden kun talon entinen renki ja Anna Liisan silloinen ihastuksenkohde, Mikko, saapuu vaatimaan Anna Liisaa itselleen. Sen sijaan, että suostuisi Mikolle vaimoksi pitääkseen salaisuutensa, Anna Liisa tunnustaa synnyttäneensä ja surmanneensa aviottoman lapsen neljä vuotta aiemmin. Järkytys on suuri niin Anna Liisan vanhemmille kuin sulhasellekin, sillä Anna Liisa tunnetaan koko pitäjässä rauhallisena ja ihanteellisena tyttönä.

Oikeastaan yllätyin siitä, miten lukukokemus pysyi aika lailla samanlaisena kuin nuorempana. Anna Liisan ahdistus tuntui vahvasti, pelot ja syyllisyys, lapsen vahingossa aiheutettu kuolema: kaikki tunteet tulevat hyvin lähelle. Mutta se loppu. Juuri ennen kuuliaisjuhlia Anna Liisa tulee uskoon "Äiti, nyt lankesi taivaan valo sieluuni! Nyt tiedän, mitä minun tulee tehdä, että saan armoa ja anteeksiantamusta." Ja tämä pilasi minulta paljon. En lähde selvittelemään omia suhteitani uskontoon tarkemmin, mutta lyhyesti voisi todeta, että tietynlainen uskonnollisuus nostaa niskavillani jykevästi pystyyn. Mielestäni Anna Liisa teki oikein tunnustaessaan rikoksensa ja kantaessaan vastuunsa, eikä tehnyt itsemurhaa tai suostunut Mikon vaimoksi vasten tahtoaan. Mutta edelleen pyhät henget ja kirkkaat valot vievät pisteitä hyvin paljon.

Nyt on pienemmällä lapsella niin kova nälkä, että en ehdi keksiä sopivaa aasinsiltaa kirjan ja tämän Maija Vilkkumaan Anna-Liisa-biisin välille, mutta minusta siinä on tavoitettu juuri oikea tunnelma.