Pari lyhytarviota

Vuorossa lyhytarvioita lastenkirjoista.

Kalle Hakkola & Mari Ahokoivu:
Sanni & Joonas, Talviyö
Kumiorava 2014, 66s.

Luin äskettäin Kalle Hakkolan ja Mari Ahokoivun Sanni & Joonas ja Hugo-serkku -sarjakuvan, jonka kuvituksesta tykkäsin, mutta jonka tarina jäi laimeaksi. Kirjastosta löytyi myös tämä sarjan aiempi osa, josta tykkäsin enemmän. Piirrostyyli on Hugo-serkkuun verrattuna pelkistetympi ja värimaailma rajoitettua, mutta tarina - ja tarinat tarinan sisällä - toimivat paremmin.

Talviyössä kuvataan yhtä lumista päivää ja sitä seuraavaa, unien täyteistä yötä Sannin ja Joonaksen seurassa.

Eoin Colfer:
Legenda kapteeni Korpin hampaista
WSOY 2006, 105s.
Suom. Jaakko Kankaanpää
Kuvitus: Tony Ross

Legenda kapteeni Korpin hampaista on samaa sarjaa kuin kaksi vähän aikaa sitten lukemaani "legenda-kirjaa". Tässäkin päähenkilönä on 9-vuotias Koivulan Valtsu, jonka perhe viettää kesälomaa meren rannalla. Asuntovaunu on kuusihenkiselle perheelle hieman ahdas, mutta siellä on oivalliset olosuhteet kauhutarinoiden kertomiselle. Vanhin veli, Make, pelottelee pikkuveljiään kertomuksella kapteeni Korpista, joka etsii edelleen sitä yhdeksänvuotiasta laivapoikaa, joka iski häntä kirveellä päähän.

Tykkäsin tästä, kuten sarjan kahdesta muustakin kirjasta. Kerronta on vauhdikasta ja ainakin 8- ja 10-vuotiaiden lukijoiden makuun sopivasti ällöttävän pelottavaa. Kuvitus on sekin jälleen oivallisen toimiva.

Kaksi legendaa

Eoin Colfer: Legenda maailman tuhmimmasta pojasta
Legenda Pottu-Mäkisestä
WSOY 2005 & 2007, 96 & 101s.
Suom. Jaakko Kankaanpää
Kuvitus: Tony Ross

Nämä kaksi kirjaa ovat olleet meillä lainassa melkein koko kesän. Isot pojat ovat lukeneet kummankin useamman kerran ja luultavasti lukevat vielä myöhemmin uudestaankin. Koska lapset näitä kilpaa kehuivat, minäkin halusin kurkistaa, millaisista kirjoista on kyse.

Legenda Maailman tuhmimmasta pojasta kertoo Valtsusta, joka kaipaa sellaista aikuista, jolle voisi kertoa omista huolistaan. Isällä ja äidillä on tarpeeksi tekemistä veljien kanssa, mutta onneksi on ukki. Valtsu ja ukki sopivat kertovansa toisilleen kamalista kokemuksistaan kerran viikossa ja voi millaisia sattumuksia heille onkaan tapahtunut.

Legenda Pottu-Mäkisestä taas on hykerryttävä kertomus Valtsun ja tämän isoveljen Maken alkutaipaleesta kirjastonkäyttäjinä. Pottu-Mäkinen on kookas ja tiukka kirjastontäti, josta kerrotaan hirvittäviä tarinoita ja jota kaikki pelkäävät ainakin vähän.

Tykkäsin molemmista kirjoista kovasti. Pottu-Mäkisessä ihastutti se, kuinka Valtsu ja Make alun vastahakoisuudesta selvittyään vahingossa löytävät lukemisen mahtavuuden. Maailman tuhmimmassa pojassa taas pidin valtavasti viisaasta ukista ja etenkin tämän kertomasta tarinasta jalkapuolen majakanvartijan portaista.

Kerronnassa oli samaa henkeä kuin Roald Dahlin tarinoissa, vaikka tavallaan Colferin kertomukset ovatkin melko kilttejä. Tony Rossin kuvitus toimii mainiosti ja yleensä kuviin värejä kaipaavat lapset eivät moittineet mustavalkosita kuvitusta sanallakaan.

Näitä Legenda-kirjoja on vielä kolmaskin ja sen varasin juuri kirjastosta. Olen melko varma, että sekin luetaan moneen kertaan.