Kultaisen tikarin salaisuus

 

Joonas Tolvanen: Kultaisen tikarin salaisuus
Otava 2022, 96s.
Kuvitus: Janne Kukkonen

Jaakon ja Eliaksen arkeologi-mummi on jälleen ajautunut hankaluuksiin. Tällä kertaa mummia lähdetään etsimään Mongoliasta, missä hän on salaperäisesti kadonnut. Ennen katoamistaan mummi on ehtinyt lähettää pojille päiväkirjansa sekä erikoisen metallikiekon. Mongoliassa paikallisista viranomaisista ei tunnu olevan minkäänlaista apua mummin etsinnöissä, joten Jaakon ja Eliaksen (sekä heidän vanhempiensa) on ryhdyttävä toimeen itse.

Jälleen kerran pojat hoksaavat asioita ennen vanhempiaan, jotka eivät kuitenkaan ota poikien huomioita kuullakseen. Siinä mielessä kirja hieman toistaakin aiempien osien kaavaa. Joka tapauksessa Kultaisen tikarin salaisuus onnistuu oleamaan vetävä ja nopealukuinen, vauhdikas seikkailu. Vaikka kirja sopiikin hyvin nuorille lukijoille, siinä on myös jännitystä siinä määrin, ettei aina voi olla varma päähenkilöiden onnistumisesta.

Puunaamioiden kirous

Joonas Tolvanen: Puunaamioiden kirous
Otava 2021, 79s.
Kuvitus: Janne Kukkonen

 

Joonas Tolvasen edellinen kirja, Jademiekan arvoitus, oli meidän perheen nuorimmaisen mukaan parempi kirja kuin Harry Potterit. Niinpä ei ole ihme, että tämä Puunaamioiden kirous katosi omasta lukupinostani heti ilmestyttyään ja kerran luettuna jotenkin oudosti maastoutui pojan omaan kirjahyllyyn. Siinä siis syy siihen, miksi pääsen bloggaamaan tästä vasta nyt.

Jaakko ja Elias ovat vanhempiensa kanssa matkustaneet mumminsa luokse Etelä-Koreaan. Mummi työskentelee naamiomuseossa, josta on viime aikoina kadonnut näyttelyesineitä. Mummi ja vanhemmat lähtevät työmatkalle, jonka ajaksi pojat asettuvat taloksi museon johtajan luo. Illalla pojat huomaavat läheisen talon syttyneen tuleen ja rynnätessään auttamaan sammutustöissä he huomaavat joen rannassa oudosti käyttäytyviä, mustiin pukeutuneita miehiä. Tuota pikaa pojat ovat ajautuneet vaaralliseen seikkailuun, jossa vastassa on sulsa-sotureita. 

Puunaamioiden kirous on ripeälukuinen ja jännittävä kirja. Juoni vetää hyvin, eikä suvantovaiheita juurikaan ole. Näin aikuislukijana kahden lapsen ajautuminen vaarallisiin tilanteisiin vieraassa ympäristössä on toki eri tavalla jännittävä, kuin lapsen lukemana, mutta viihdyin silti hyvin. Ja se kuopus oli jälleen oikein ihastunut lukemaansa.

Voro 3, Jumalten hauta

Janne Kukkonen: Voro 3
Jumalten hauta
Like 2021, 463s.

 

Voro 3, Jumalten hauta on sarjan muhkea päätösosa. 

Edellinen osa loppui Liljan osalta dramaattisesti veden syvyyksiin ja tämä alkaa siitä, kun Seamus kahlaa epätoivoisena joessa etsien edelleen pientä suojattiaan. Valtakunta on sekasorron vallassa, kun aurinkonaamioinen Ithiel armeijoineen yrittää ottaa vallan käsiinsä.

Takakannessa todetaan, että "voro päätyy - - keskelle jumalten valtapeliä." Näin tosiaan käy ja minulle se teki lukemisesta nihkeää. En ole koskaan jaksanut innostua sotaherrojen strategioista, vaan seuraan mieluummin, mitä niille yksilöille kaiken keskellä kuuluu. Nyt Liljalla on keskeinen rooli siellä "neuvotteluissa", vaikka toki hän tavoilleen uskollisesti jatkaa myös toimijana.

Jumalten hauta on aavistuksen liian paasaava. Väsyin myös siihen, että melkein joka toisessa puhekuplassa JOKU sana on kirjoitettu suuraakkosin. Ymmärrän kyllä, että näin puheen painotus erottuu selkeästi, mutta tämä oli mielestäni turhaa.

Juonellisesti en tästä sarjan viimeisestä osasta kauheasti innostunut, mutta Kukkosen piirrostyyli on kyllä edelleen ihailtavaa. Mikä työmäärä näin paksun sarjakuva-albumin piirtämisessä on ollut!

Voro 2: Tulikiven armeija

Janne Kukkonen: Voro 2: Tulikiven armeija
Like 2019, 339s.

Kesäkuussa 2016 bloggasin Janne Kukkosen Voro-sarjakuvasta ja totesin lopuksi, että ilahtuisin isosti, mikäli Liljan seikkailuille tulisi myöhemmin jatkoa. Mitä vähättelyä! Vauhkoonnuin jo syksyllä kun selvisi, että Lilja tosiaan jatkaa seikkailujaan, eikä innostuminen todellakaan laantunut kirjan ilmestyttyä tai edes sen luettuani. Aivan mahtava seikkailu tämä Tulikiven armeija!

Lilja ja Seamus, ensinmainitun opettaja, saavat tehtäväkseen haalia kasaan aikoja sitten rikki menneen talismaanin palaset. Talismaanin omistajalla väitetään olevan valta komentaa legendaarista Tulikiven armeijaa ja koska valtakunnassa soditaan parhaillaan, uusille sotureille olisi tarvetta. Lilja ja Seamus alkavat kuitenkin epäröidä "työnantajansa" motiiveja, mutta onko jo liian myöhäistä?

Voro 2 on asteen verran synkempi kuin sarjan avausosa. Rämäpäinen Lilja ei pienestä hetkahda, mutta nyt hänkin on hetkittäin aavistuksen epävarma. Kukkosen piirrostyyli ja kuvakulmien käyttö on vähintään yhtä taidokasta kuin esikoisteoksessa. Hahmojen ilmeet ja eleet, koko olemukset ovat luontevia ja monipuolisia. Tarinan tunnelma on painostava ja loppu suorastaan piinaava. Tällaisen loppuratkaisun jälkeen jatkoa odottaa varsin levottomissa tunnelmissa. 

Kirjan takakannessa muuten kerrotaan, että Voro julkaistaan Ranskassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa. Toivotan onnea ulkomaanvalloitukselle luottavaisin mielin, sillä potentiaalia Vorosta ei puutu.

Voro

Janne Kukkonen: Voro, Kolmen kuninkaan aarre
Like 2016, 280s.

Janne Kukkosen muhkea fantasiaseikkailu Voro on laadukas sarjakuvaromaani. Luin tämän yhdeltä istumalta heti samana päivänä, kun kirjan sain käsiini. Tarina käynnistyy varmasti ja vauhdikkaasti, eikä meno hyydy hetkeksikään.

Lilja on nuori tyttö, joka haaveilee urasta mestarivarkaana. Entinen huippuvaras Seamus on opettanut Liljaa parhaansa mukaan, mutta varkaiden killan mestari ei tytöstä liiemmin välitä. Toimeliaana tyttönä Lilja ottaa ohjat omiin käsiinsä ja tulee hankkiutuneeksi seikkailuun, joka hirvittäisi kokeneintakin rosvoa.

Takakannen teksti albumin sopivuudesta 'kaikenikäisille lukijoille' on harmillisen harhaanjohtava. Ehdin jo innostua ajatuksesta, että molemmat koululaisetkin lukisivat tämän ja voisimme yhdessä jutella tarinasta. Pojatkin innostuivat, mutta Liljan seikkailut ovat sen verran vaarallisia, verisiä ja pelottavia, että esimerkiksi minun 10-vuotiaani ei uskaltanut lukea tätä puoliväliä pitemmälle. Vaikka lasten puolesta harmittaakin, minä viihdyin Voron parissa erittäin hyvin.

Kukkosen piirrostyylistä minulle tulee mieleen Luke Pearsonin Hilda ja kivipeikko, vaikka toki tässä mennään huomattavasti hurjempaan suuntaan niin visuaalisesti kuin tarinallisestikin. Kukkonen hyödyntää tilan loistavasti eikä tyydy perinteiseen ruutujakoon. Alkuun hiukan petyin siihen, että albumi on mustavalkoinen, mutta nopeasti unohdin värien puuttumisen ja annoin tarinan viedä. Kielellisesti Vorossa on jonkin verran kömpelyyttä, kun esimerkiksi kirjakielinen puhe saattaa äkkiä lipsahtaa puhekieleksi ja murre vaihtua toiseen kesken lauseen.

Voro on hieno, melko perinteiseen fantasiamaailmaan sijoittuva seikkailu, joka vakuuttaa etenkin visuaalisuudellaan. Ilahtuisin isosti, mikäli Liljan seikkailuille tulisi myöhemmin jatkoa.




Lisäys 1: Oli pakko tulla vielä lisäämään, että tuo oma jälkikasvu on hyvin herkkää sorttia. Luulisin, että keskiverto 10v. ei mitenkään määrättömästi Liljan seikkailuista pelästyisi.

Lisäys 2: Sitä ihmettelen kyllä, että mistä tällainen Janne Kukkonen yhtäkkiä putkahti? Että miten joku voi muka debytoida näin laadukkaalla ja muhkealla sarjakuva-albumilla? Ihan mieletöntä.