Pohjoismaiset jumalolennot

Johan Egerkrans: Pohjoismaiset jumalolennot
(Nordiska Godar, 2016)
Minerva 2017, 159s.
Suom. Eero Ojanen

Johan Egerkransin upeasti kuvitettu Pohjoismaiset jumalolennot on todella näyttävä teos.
Mikäli kaipaat selkeää tietoteosta ja kertausta siitä, mitä ja ketä kaikkia pohjoismaisiin jumaltarustoihin mahtuukaan, kannattaa ehdottomasti tarttua tähän kirjaan.

Egerkrans kertaa kirjassaan tarinoita maailman - tai näiden tarujen kyseessä ollessa maailmojen - luomisesta, jumalat ja jumalattaret, lukuisia muita taruston keskeisiä olioita jättiläisistä hirviöihin sekä luonnollisesti myös maailman tuhoutumisen, eli Ragnarökin.

En ole koskaan liiemmin perehtynyt pohjoismaisiin jumaltaruihin, mutta silti useimmat tarinat olivat jo entuudestaan tuttuja. Tästä saan kiittää Valhalla-sarjakuvia, joissa on näköjään pysytty yllättävän uskollisina "alkuperäisille" tarinoille.

Egerkransin kuvitus on aivan omaa luokkaansa. Näissä kuvissa on näyttävyyttä ja voimaa, joka sopii jumalolennoista kertovaan kirjaan täydellisesti.

Pohjoismaiset taruolennot

Johan Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot

(Nordiska Väsen, 2013)

Minerva 2014, 122s.

Suom. Eero Ojanen

Sellaiset vanhan kansan tarinat, joissa kerrotaan ihmisten ja tonttujen, peikkojen, maahisten, jättien tai keijujen kohtaamisista ovat minusta kiehtovia. Mitä enemmän totena noita tarinoita kerrotaan, sitä enemmän innostun.

Pohjoismaiset taruolennot esittelee upein kuvin ja selkein tekstein perinteisiä pohjolan taruolentoja. Koska kirjan tekijä on ruotsalainen, sisältökin on luonnollisesti hiukan suomalaisesta kansanperinteestä poikkeava. Kuten suomentaja Eero Ojanenkin toteaa, osa hahmoista tunnetaan Suomessa samalla nimellä, mutta oliot eivät silti ole samanlaisia. Jotkut hahmot taas ovat suomalaiselle lukijalle uusia tuttavuuksia, kuten Gloson-villisika ja purohevonen, eikä näille näin ollen ole entuudestaan ollut suomenkielisiä nimiäkään.

Egerkransin kirja on upea. Tekstiä ei ole kovin paljoa, mutta asiasisältöä kyllä oikein sopivasti. Parasta on silti kirjan runsas kuvitus, joka muistuttaa jonkin verran Tony DiTerlizzin tyyliä. Osa kuvista on mustavalkoisia lyijykynätöitä, osa taas värillisiä koko sivun kokoisia kuvia. Pidän siitä, millaisina Egerkrans taruolentoja kuvaa. Keijukaiset eivät ole aina niitä suloisuutta hehkuvia, eteerisiä kaunottaria, vaan viekkaitakin olioita. Ehkä siivetkin tosiaan muistuttavat enemmän lepakon kuin perhosen siipiä.

Metsänhaltija on kaunis, sarvistaan ja sorkistaan huolimatta.

Tietokirjamaisella otteella koottu kirja on huolellisesti viimeistelty (muutamia kirjoitusvirheitä lukuunottamatta) ja tekee varmasti vaikutuksen vaativampaankin lukijaan. Aivan perheen pienimmille en tätä suosittele, sillä osa kuvista olla liian pelottavia.

Kiehtova aihe ja vähintään yhtä ihastuttava toteutus.