Novellihaaste 2 -kooste

Vuosi on jälleen hujahtanut ja on aika vilkaista, minkä verran ja millaisia novelleja sain luettua toiseen novellihaasteeseen. Jälleen kävi samoin, kuin muidenkin haasteiden kohdalla: intoa piisasi, mutta keskittymiskykyä ei ehkä aivan tarpeeksi. Luin kyllä novelleja, mutta enemmänkin olisin voinut, jos vain olisin priorisoinut lukemiseni toisin. Toisaalta onnistuin sentään lukemaan pääsääntöisesti loistavia novelleja, joten siltä osin en voi valittaa lainkaan.

Haasteeseen luin seuraavat novellikokoelmat:

(toim.) Johanna Catani & Lari Mäkelä: Toinen tuntematon - 22
Irmeli Westermarck: Riskitön kokeilu  -  17
P.G. Wodehouse: Selvät sävelet, Jeeves - 8
Tom Hanks: Uncommon type -  17
Lucia Berlin: Siivojan käsikirja - 25
Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia - 16
Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito - 18
Roald Dahl: Himo - 10
Bandi: Syytös - 6 (yhden seitsemästä luin jo edelliseen haasteeseen)
Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja  - 11





 
Tuomas Kaila: Lähettiläät - 4 ensimmäistä novellia


Yhteensä luin siis kymmenen kokoelmaa ja yhdestä neljä ensimmäistä novellia, kaiken kaikkiaan 154 novellia. Ihan kelpo suoritus tällaiselle lukijalle, jolta yleensä jää haasteet lähinnä hyvien aikomusten asteelle. Tämä koostekin olisi unohtunut kokonaan, ellei yksi bloggaaja olisi toisaalla asiasta maininnut.

Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja oli kaikista lukemistani kokoelmista mieleenpainuvin, omaperäisin ja upein. Pirjo Puukon Mutkanlukutaito taas ihastutti virkistävällä vinkeydellään.

Barbara ja muita hurrikaaneja

Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja
Teos 2018, 236s.

Barbara ja muita hurrikaaneja on yhdentoista novellin kokoelma, jota ei ihan noin vain sujauteta mihinkään selkeään genreen. Sirkjärvi on kutonut novelleihinsa jännitystä, yllättäviä käänteitä, kauhua, raakuutta, julmuutta, tavallisuutta ja varsin reilulla kädellä muita outouksia.

Minä en osannut varautua novellien persoonallisuuteen, ainakaan tarpeeksi. Jonkin verran lukukokemusta elävöitti se, että olin ainakin osan lukuajasta kuumeessa. Osan novelleista luin uudestaan kuumeen laskettua, mutta kyllä ne kuulkaa vinhoina pysyivät myös normilämpöisenä luettuina.

Kaikkein selkeimpänä mieleeni jäi kokoelman toinen novelli, Ullan ja Banskun tuho. En todellakaan ollut valmis tämän novellin käänteisiin ja tunnustan, että noin vartin verran olin vakuuttunut siitä, että enempää en missään nimessä lue. Mutta sitten luin kuitenkin ja luultavasti osasin pitää jotkut suojukset paremmin valmiudessa, sillä lopuista jutuista osasin jopa nauttia.

Sirkjärvi posottaa itsevarmasti omia reittejään ja antaa tarinoiden elää odottamattomiin suuntiin. Kokonaisuus on persoonallinen, ihastuttava ja vastenmielinen. Barbara ja muita hurrikaaneja saattaa aiheuttaa painajaisia, mutta se on siitä huolimatta koukuttavaa ja viihdyttävää luettavaa.

---

Helmet-lukuhaaste 2018: 37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi
(Ehkä puoliksi huijaamista, koska kirjailijalla on sama etunimi kuin minulla, mutta kai minutkin voi laskea perheenjäseneksi...)

Syytös

Bandi: Syytös
(The Accusation, 2014)
S&S 2017, 189s.
Suom. Raisa Porrasmaa

Pohjois-Korealaisen, Bandi-salanimen taakse kätkeytyvän kirjailijan novellikokoelma ilmestyi suomeksi viime keväänä. Luin silloin ensimmäisen novellin, mutta ahdistuin siitä niin paljon, että en pystynyt lukemaan yhtään enempää. Nyt, liki vuotta myöhemmin, rohkaistuin tarttumaan kirjaan uudestaan.

1990-luvun Pohjois-Koreaan sijoittuvat tarinat ovat karuja. Elämä suljetussa valtiossa, tarkan kontrollin alaisena on uuvuttavaa jo fiktiona luettuna ja onkin todella hirvittävää, että tämä kaikki on toisaalla arkea. Yhteiskuntaluokkaan katsomatta ihmisiltä puuttuu vapaus. He eivät voi valita asuinpaikkaansa sen paremmin kuin juuri mitään muutakaan. Ilmeisesti puolison saa sentään valita itse, ainakin jossain määrin. Kaikkialla on tarkkailijoita, jotka kertovat heti eteenpäin edes etäisesti maata ja sen hallitsijaa kritisoiviksi tulkittavat sanat ja teot. Parempaan tulevaisuuteen ja johtajien lupauksiin halutaan uskoa, mutta tuskin se helppoa on, kun näkee, etteivät asiat miksikään muutu. Ainakaan paremmiksi.

Syytös on monella tapaa raskasta luettavaa ja luinkin sitä vain novellin päivässä. Paitsi että aiheet ovat rankkoja, on myös teksti ajoittain kankeaa. Ehkä tekstin sujuvuus on kärsinyt siitä, että suomennos on tehty ranskankielisestä käännöksestä, eli ikään kuin välikäden kautta.

---

Helmet-lukuhaaste 2018: 26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt

Himo

Roald Dahl: Himo
Kertomuksia haluista ja pakkomielteistä
(Lust: Tales of Craving and Desire)
Art House 2017, 333
Suom. Tuomas Nevanlinna

Kannen kuvan ja kirjan nimen perusteella voisi helposti kuvitella, että Himo tarjoaa eroottisia tarinoita lukijan päivien piristykseksi. Mutta kun huomioi kirjailijan nimen, osaa jo odottaa näiden kymmenen novellin sisältävän jotain hieman erilaisia himoja ja pakkomielteitä.

Toki näissä novelleissa seksiäkin on, mutta mitään yksityiskohtaisia sänkykohtauksia ei kannata odottaa. Dahl on taitava tarinankertoja, joka onnistuu usein löytämään tarinoilleen yllättävän ja tavalla tai toisella hätkähdyttävän loppuratkaisun. Yksi sellainen löytyy esimerkiksi novellista Suuri vaihtokauppa. Siinä naapurinsa vaimoa sillä silmällä tiiraileva Vic päättää ehdottaa naapurilleen eräänlaista salaista parinvaihtoa. Vaimot kun tuskin innostuisivat ajatuksesta, miehet aikovat vaihtaa osia salaa. Pitkään jatkuvan huolellisen valmistautumisen jälkeen on viimein idean toteuttamisen aika ja tavallaan kaikki meneekin suunnitelmien mukaan. Mutta millaiset vaikutukset miesten yöllisellä vaihtokaupalla lopulta onkaan, se jää pitkälti lukijan mielikuvituksen varaan.

Himo tarjosi erittäin laadukkaita lukuhetkiä, taitavasti suomennettuna. Parissa novellissa seikkaili muuten Oswald-eno ja jälleen kerran tuli melkein huono omatunto, että kyseinen romaani on minulla edelleen lukematta.


---

Helmet-lukuhaaste 2018: 46. Kirjan nimessä on vain yksi sana

Kesken jäänyt: Lähettiläät

Tuomas Kaila: Lähettiläät
Kulttuurivihkot 2017, 102s.

Ihan alkuun muistutan itseäni julkisesti siitä, että jos kirjaa kuvataan takakannessa tai markkinointimateriaalissa satiiriksi, teos tuskin on minun luettavakseni tarkoitettu.

Viime vuoden puolella minulle tarjottiin luettavakseni Kulttuurivihkot-kustantamon kirjoja. Valitsin Tuomas Kailan Lähettiläät, koska sysimustan humoristinen lyhytproosa vaikutti mielenkiintoiselta. Novelleissa hypähdellään lukuisien diplomaattien matkaan seuraamaan kunkin arkea ja ajatuksia.

Vannon, että ihan tosissani yritin lukea tämän.
Aivan aidosti halusin antaa novelleille mahdollisuuden voittaa minut puolelleen, mutta en silti saanut luettua kuin neljä ensimmäistä.

Ensinnäkin tämä sysimustaksi luokiteltu huumori ei ole minusta tippaakaan hauskaa. Liberaalit hottikset ja Persianlahden pihtarit eivät huvita sen enempää kuin diplomaatin saunassa nukkuva, laittomasti maassa oleskeleva piika/kotiorja.

Toisekseen tämä huumoriksi tarkoitettu roisin ennakkoluuloinen ja rasistinen asenne teki ihan mahdottomaksi tekstiin keskittymisen. Inhotti niin paljon, että mieluummin jätin kirjan kesken kuin yritin enempää.

Mutkanlukutaito

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito
Stresa 2017, 135s.

Pirjo Puukon novellikokoelma Mutkanlukutaito on monella tapaa ihastuttava kirja. Sen 18 novellissa on vinkeyttä ja asennetta, jollaista saisi tulla vastaan enemmänkin. Puukon käyttämä kieli on eloisaa ja persoonallista, mutta ei tippaakaan työlästä tai väkinäistä. Näissä novelleissa kyynelissä uivat kilpaa naurava liehittely ja narratuksi tulleen häpeä ja voi käydä niin että yksi pilleri oli jäänyt ottamatta ja solut olivat villiintyneet oitis.

Näissä tarinoissa vaimoa tympii miehen pitkäksi venähtänyt kapakkareissu niin paljon, että hän tyhjentää jääkaapin, nappaa mukaansa miehen kotiavaimen ja lähtee ystävänsä kanssa Suomenlinnaan retkelle. Erään miehen mutkanlukutaito ei ole paras mahdollinen ja sen seurauksena hammasproteesi katoaa. On ihastumisia, haaveita, Klamydiaa soittava mökkinaapuri.

En sitten yhtään haluaisi käyttää sanaa elämänmakuinen, mutta silti juuri se sopii kuvaamaan tätä kirjaa erikoisen hyvin. Hitusen turhan pienestä fontista huolimatta nautin Mutkanlukutaidon lukemisesta todella paljon. Puukko kirjoittaa luontevaa dialogia ja saa arkisetkin tilanteet kuulostamaan jollakin tapaa erityisiltä.

---

Helmet-lukuhaaste 2018: 25. Novellikokoelma

Bulevardi ja muita kirjoituksia

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia
toim. ja suom. Sirke Happonen
Tammi 2017, 279s.

Sirke Happosen toimittama ja suomentama kokoelma Tove Janssonin tuntemattomampia tekstejä on kaunis kuin vaahtokarkki. Sisältö on koottu niin pitkältä aikaväliltä (1934-1995), ettei kokoelma ole sieltä tasaisimmasta päästä, mutta laatua yhtä kaikki.

Kuudentoista novellin joukosta selkeäksi suosikikseni nousi Vuokrataan huone... Siinä nuori naistaiteilija yrittää saada vuokrattua huonetta, mutta se on kovin haastavaa muun muassa kovan kilpailun vuoksi ja siksi, ettei taiteilijuutta pidetä vuokranantajien keskuudessa kelvollisena ammattina. Jansson kuvaa ilkikurisesti vuokralaisiksi haluavien nokittelua ja kilpailua siitä, kuka heistä olisi kelvollisin, eli hiljaisin vaihtoehto.

Samantapaisen huumorin vuoksi ihastuin myös novelliin Parta. Siinä nuori nainen kiinnostuu parrakkaasta taiteilijamiehestä, jonka kanssa on ihanaa kulkea pitkin Pariisin katuja ja keskustella kaikesta mahdollisesta. Mutta kun mies sitten menee leikkaamaan partansa pois, lumous haihtuu hetkessä.

Novellien väliin on koottu näytteitä Janssonin kuvituksista lyhyine esittelyteksteineen, mikä tuo kokonaisuuteen mukavaa vaihtelua ja antaa Janssonin monitaituruuden näkyä.

Ihastuttava kokoelma etenkin rauhalliseen tahtiin nautiskeltuna.

Siivoojan käsikirja

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
(A Manual for Cleaning Women: Selected Stories)
Aula & Co 2017, 292s.
Suom. Kristiina Drews

Lucia Berlinin novellit ovat aivan omaa luokkaansa. Näissä tarinoissa, jotka ovat sotkuinen sekoitus Berlinin omia kokemuksia ja keksittyjä käänteitä, on mainio asenne. Tarinat eivät useinkaan ole iloisia, vaan näissä vilisee rankkoja ja inhottavia asioita. On alkoholismia, katkaisuhoitoja ja epämääräinen aborttiklinikka, on hammaslääkäri-isoisä joka haluaa lapsenlapsensa repivän kaikki hampaat isoisän suusta ja aviomies, joka häipyy kun vaimo alkaa odottaa toista lasta. Silti, kaikista ankeuksista huolimatta, päällimmäiseksi näistä novelleista jää mieleen sisukkuus ja elämänhalu.

"Yhtenä aamuna pesulassa rouva antoi minulle avaimen, ja minä otin sen vastaan. Rouva sanoi, että jos häntä ei jonain torstaina näy, se tarkoittaa että hän on kuollut, ja voisinko minä käydä etsimässä ruumiin. Karmeaa pyytää toiselta sellaista - ja sitä paitsi minun piti torstaisin pestä pyykit."

Luin ensin novellit ja vasta sitten alkusanat, johdannon ja lopun elämäkertaosuuden. Oli samaan aikaan kiehtovaa ja kamalaa huomata, mikä kaikki novelleissa kumpusi Berlinin omista kokemuksista. Berlin oli itsekin alkoholisti, mutta myös arvostettu kirjallisuuden opettaja. Hän oli neljän lapsen yksinhuoltaja ja teki muun muassa sairaanhoitajan töitä elättääkseen perheensä.

Pidin Berlinin novelleista aivan valtavasti. Siivoojan käsikirjassa novelleja on 25 ja olisin helposti voinut lukea vielä tuplasti sen verran. Tai enemmänkin. Toivon hartaasti, että Berlinin tuotantoa suomennetaan lisää. Pian.

Uncommon type

Tom Hanks: Uncommon Type
Some Stories
Random House Audiobooks 2017, 10h 1min
Lukija: Tom Hanks

Yläasteella väittelin kiivaasti ystäväni kanssa siitä kumpi on parempi näyttelijä, Tom Hanks vai Tom Cruise. Kumpikin pysyi järkähtämättömästi omassa näkemyksessään, minä Hanksin ja ystävä Cruisen kannattajana.

Tom Hanksin novellikokoelma Uncommon Type osui tielleni aivan odottamatta. Heti kun sain edellisen äänikirjan loppuun, siirryin ihan innoissani Hanksin lukemien tarinoiden pariin. En osannut odottaa oikein mitään, mutta yhtään ei tarvinnut pettyä.

Hanksin tarinoissa on luontevuutta, tunnelmaa, yllätyksiä ja miellyttävää vanhanaikaisuutta. 17 novellia ovat keskenään erilaisia, vaikka sama kaveriporukka toimii ainakin kolmen novellin henkilökaartina. Hanks on kokenut ääninäyttelijä ja sen kyllä kuulee. Hänellä on miellyttävä ääni ja taito saada jokaiselle hahmolle omanlaisensa ääni sortumatta ylilyönteihin.

Useita novelleja yhdistää kirjoituskone, sellainen vanha mekaaninen. Tavallaan tällainen yhdistävä elementti voisi helposti tuntua päälleliimatulta, mutta onneksi sellaista ongelmaa ei näiden novellien kanssa synny.

Parhaiten mieleen jäi kokoelman päättävä novelli, jonka nimeä en muista enkä nopealla googlettamisella löytänyt, joka on kuin elokuvakäsikirjoitus. Lukijoita on useita Hanksin toimiessa kertojana ja onpa mukana äänitehosteita ja musiikkiakin. Tarinassa törkeän rikas, omaperäinen liikemies lähtee assistenttinsa kanssa tutustumaan pieneen ja syrjäiseen motelliin.

Uncommon type on ilahduttavan laadukas novellikokoelma. Jos olenkin tipahtanut elokuvamaailman tapahtumista ihan pihalle, voin ilolla liputtaa edelleen Hanksin puolesta.

Selvät sävelet, Jeeves

P.G. Wodehouse: Selvät sävelet, Jeeves
Jeeves tarinoita 6
Teos 2017, 445s.
Suom. Kaisa Sivenius

Tämä blogiteksti voisi alkaa sellaisella ihastuneella huokauksella, josta heti kuulisi, että voi miten oli ihanaa tavata jälleen vanhoja tuttuja.

P.G. Wodehousen Jeeves-tarinat ovat aina yhtä ilahduttavia ja niillä on minuun piristävä vaikutus. Lukiessa näen tietenkin Jeevesin Stephen Fryna ja Bertie Woosterin Hugh Lauriena ja nautin suuresti tästä päänsisäisestä televisio-ohjelmasta.

Selvät sävelet, Jeeves on kuudes Jeeves-tarinoita sarjan kirja. Kahdeksassa novellissa ja yhdessä pienoisromaanissa Bertie onnistuu järjestämään itsensä pulaan jos toiseenkin ja yhtä monta kertaa järkähtämätön Jeeves pelastaa nuoren herrasmiehen pulasta. Useasti ongelmia aiheuttaa nuori nainen, joka syystä tai toisesta haluaa naimisiin Bertien kanssa. Yleensä syynä ei ole tunteiden palo, vaan esimerkiksi se, ettei se mieluisin vaihtoehto kenties olekaan suostuvainen neitokaisen määräiltäväksi.

Kaisa Siveniuksen suomennosta on ilo lukea. Tarinat kulkevat sujuvasti, eikä näitä oikein hymyilemättä voi lukea. Vallan mainio kirja, suosittelen!

Riskitön kokeilu

Irmeli Westermarck: Riskitön kokeilu
Stresa 2017, 110s.

Irmeli Westermarckin novellikokoelma Riskitön kokeilu on monipuolinen kokonaisuus. Kokoelman 17 novellissa liikutaan sekä kaukomailla että kotinurkissa. Napakoissa tarinoissa kurkistetaan muun muassa juuttuvaan hissiin, lähimarketin roskikseen, yökerhoon ja urheiluhallin pukuhuoneeseen.

Melko tasalaatuisesta kokoelmasta suosikikseni nousi Turnaus, jolle annan novellihaasteen konfliktipeukun. Oskua on koko pienen ikänsä kannustettu (ja painostettu) harrastusten pariin.
Salibandy on isälle paljon tärkeämpi juttu kuin Oskulle itselleen, mutta asiasta ei oikeastaan voi keskustella.

"Osku ihailee ja kadehtii Villeä, jonka kotona on rento meininki. Siellä saa chillailla tai pelata pleikkaa vaikka koko yön. Oskun vitutus kasvaa, kun hän miettii turnausta. Ainakin kaksi ottelua olisi pakko pelata, mutta jos päästään finaaliin, tulisi vähintään kuusi. Koko päivä menisi hallilla, eikä kavereita ehtisi tavata yhtään."

Oskun isä on niin hirveä, että Turnausta lukiessa teki mieli hakea Osku meille asumaan.

Westermarckin novelleissa viehätyin siihen, kuinka arkisista asioista saattaa hetkessä kasvaa vähän isompi tarina. Tai päin vastoin: joku merkittävältä tuntuva seikka onkin lopulta ihan mitätön.

Toinen tuntematon

Toinen tuntematon
Toim. Johanna Catani ja Lari Mäkelä
WSOY yhteistyössä Ellun Kanojen kanssa
2017, 376s.

Viimeinkin sain aloitettua Novellihaaste 2:n ja huh, millaisella kokoelmalla!

Toinen tuntematon kokoaa yksiin kansiin 22 novellia, joissa pääosassa on nainen. Tuntemattomassa sotilaassa etäisiksi ja jopa nimeämättömiksi jääneiden naisten ajatuksia ja kokemuksia ovat monimuotoisiksi novelleiksi kirjoittaneet 22 kotimaista kirjailijaa Laura Gustafssonista Hanna Weseliukseen.

Toisen tuntemattoman päähenkilöt ovat muun muassa äitejä, vaimoja, sisaria, rakastettuja ja lottia. Kotirintamalla naisten täytyy hoitaa niin omat kuin tavallisesti miesten tekemät työt, hoitaa koti ja lapset. Kaiken aikaa mieltä kaihertaa epätietoisuus läheisen kohtalosta. Jos pappi astelee pihatietä pitkin, onko pakko ottaa vastaan huonot uutiset?

Olen lukenut Tuntemattoman sotilaan lukiossa, 90-luvun lopussa. Elokuvaakaan en usko nähneeni sen jälkeen, joten mitenkään tuoreessa muistissa eivät miesten kohtalot olleet. Jokaista novellia edeltävä lainaus Tuntemattomasta sotilaasta ohjaa kuitenkin lukijaa sen henkilön suuntaan, jonka läheinen seuraavaksi on äänessä.

Tässä kirjassa tyylejä on yhtä monta kuin kirjoittajaakin. Perinteisemmän kerronnan lisäksi mukana on muun muassa kirjeitä, haastattelu ja lehtijuttu oikaisuvaatimuksineen.

Syvimmin minuun vaikutti Niina Revon novelli Martta. Peukutankin sitä novellihaasteen sävy-peukulla, sillä tämän novellin sävyt ovat melkein sietämättömän syviä.

 Martta Vuorelan poika, Jaakko, on rintamalla ja äidin huoli on käsin kosketeltava. Suru-uutisen saapuessa Martta musertuu. Hän ei edes yritä käyttäytyä "normaalisti" tai olla ylpeä siitä, että oma poika antoi henkensä isänmaan puolesta. Martta suree joka solullaan.

En näköjään voi edes kirjoittaa tästä novellista itkemättä.

Toinen tuntematon on paitsi loistavaan ideaan perustuva laadukas novellikokoelma, hieno kirja juhlistamaan satavuotiasta Suomea