Saattaja

Mia Vänskä: Saattaja

Atena 2011, 308s.

Lilja yllättää aviomiehensä sängystä toisen naisen kanssa. Jo vuosia pettämistä sietänyt Lilja pakkaa tavaransa ja jättää miehensä viimeinkin lopullisesti. Hän ostaa Keski-Suomesta vanhan kotitalonsa, rintamamiestalon jossa vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Hyvin pian alkaa tapahtua outoja asioita. Peilissä näkyy jotakin väärää, valot syttyvät ja sammuvat itsekseen, kellarin lattiaan ilmestyy märkä läntti. Pian kosteusmittausta suorittamaan tullut mies päätyy surmaamaan naapurinrouvan Liljan puutarhasaksilla. Työmatkaltapalatessaan Lilja löytää äitinsä tiedottomana kellarin lattialta. Vähitellen Liljalle selviää että hän on Saattaja, jonka tehtävänä on kuljettaa eksyneet sielut synkän joen yli paikkaan, jossa nämä viimein saavat levon. Mikäli sielut jäävät joen väärälle puolelle, ne voivat palata elävien keskuuteen ja aiheuttaa siellä tuhoa.

Luin Saattajan loppuun muutama päivä sitten. Olen koittanut sulatella lukemaani ja selvittää itselleni, mitä tästä oikein pidin. Tällä hetkellä tunteeni ovat kovin ristiriitaiset. Toisaalta kirja oli pelottava, kuten odotinkin. Siinä oli paljon ennalta-arvattavuuksia, mutta kyllä minä muutaman kerran yllätyinkin. Ideakin oli hyvä. Mutta. Minusta tässä kirjassa oli vähän liikaa ankeutta. Oliko Liljan parhaan ystävän miehen pakko olla vaimonhakkaaja? Miksi poliisin piti olla toipuva alkoholisti? Kenelläkään ei ollut asiat kunnossa vaan jokaisella tuntui olevan suuren luokan ongelmia.

Kirjan loppu tuntui minusta jotenkin hiomattomalta. En osaa eritellä tarkemmin, mitä jäin kaipaamaan, mutta jonkinlaista syvyyttä ainakin. Lisäksi epilogi oli vähän liian elokuvamainen.

Saattaja on ollut blogeissa esillä ahkerasti, ainakin seuraavat ovat sen lukeneet: marjis, Booksy, Susa, Laura ja Jenni.

PS: Arvatkaa, mitä säikähdin lukiessa kaikkein eniten?

Istuin kaikessa rauhassa leikkihuoneen nurkassa lukemassa, lapset nukkuivat yläkerrassa ja mies puuhaili omiaan olohuoneessa. Olin ihanteellisen uppoutunut lukemiseen. Yhtäkkiä, huoneen vastakkaisella seinustalla, kauan sitten lepotilaan hiljennyt tietokone päättikin herätä ihan itsekseen! Kyllä kuulkaa pienen (tai ainakin lyhyen) tytön sydän hakkasi lujaa. Hrrrrrrr.

Kevytkenkäinen kummitus

Sophie Kinsella: Kevytkenkäinen kummitus

(Twenties girl, 2009)

WSOY 2010, 437s.

Suom. Aila Herronen

Sophie Kinsella tunnetaan parhaiten Himoshoppaaja kirjoista. Olen lukenut niistä yhden ja inhosin sitä valtavasti. Mutta koska Totally British haasteen Chick Lit osio ei ole lähtenyt käyntiin ja löysin tämän halvalla kirpparilta, niin päätin ottaa ärsyyntymisriskin.

Lara Lingtonilla on murhe jos toinenkin. Ihana poikaystävä on äskettäin jättänyt ilman suurempia selityksiä ja Lara haaveilee kiihkeästi yhteenpaluusta. Parhaan ystävän kanssa perustettu Headhunter-firma on pulassa, kun se paras ystävä rakastuu lomamatkallaan ja jättää alaa tuntemattoman Laran vastuuseen kaikesta. Kun isotäti-Sadien haamu ilmestyy Laralle kesken omien hautajaistensa, ei elämä tunnu varsinaisesti helpottuvan. Kummitus vaatii hautajaisten keskeyttämistä ja sehän onnistuu - kun Lara keksii väittää 105-vuotiaana edesmenneen tädin kuolemaa murhaksi.

Kirja on aika tavalla perinteinen hömppäkirja kohelluksineen kaikkineen. Tästä löytyy niin romantiikkaa, väärinkäsityksiä kuin kiusallisia tilanteitakin. Etukäteen en odottanut tältä kirjalta kovin tasokasta viihdettä (juuri sen aiemman, surkean himoshoppaajamuiston vuoksi), mutta tämäpäs osoittautuikin tosi hyväksi. Nauroin jopa ääneen muutaman kerran. Niitä Himoshoppaajia en aio lukea jatkossakaan, mutta ehkäpä näitä sarjan ulkopuolisia kirjoja voisin kokeillakin.

Toki Kevytkenkäinen kummitus on välillä järjettömän epäuskottava (vaikka sen itse kummituksen jättäisikin huomioimatta) eikä myötähäpeäntunteiltakaan säästy, mutta onneksi kirjallisuutta ei tarvitsekaan ottaa aina niin vakavasti.

Nopsalla haulla löysin tämän kirjan seuraavista blogeista: Susan kirjasto, Kujerruksia ja Kirjahyllyn kätköistä.

Kummitusjuttu

Susan Hill: The Woman in Black - A Ghost Story

Penguin Books 1984, 139s.

Tämän kirjan lukemisesta minun on kiittäminen P.S. Rakastan kirjoja -blogin Saraa. Laadukkaita, perinteisiä kummitusjuttuja tulee vastaan harvoin, enkä kyllä näin rumaa kirjaa olisi summassa tullut lainanneeksi. Saran kirja on uudempaa painosta ja paljon houkuttelevamman näköinen kuin tämä vanha kammotus, joka meidän kirjastosta löytyi. Tarina on joka tapauksessa hyvä. Tai kamala, koska minua pelotti monta kertaa. Enemmänkin olisin pelännyt, jos olisin uskaltanut lukea tätä ilman ylimääräisiä taukoja.

Arthur Kipps viettää rauhallista joulua perheensä kanssa. Takkatulen loimussa perheen aikuiset lapset alkavat kertoa kummitustarinoita ja haluaisivat isänsäkin kertovan sellaisen. Arthur kieltäytyy jyrkästi, sillä vuosia sitten hän on nähnyt sellaisia asioita, joita ei haluaisi muistella lainkaan. Menneet vaivaavat kuitenkin mieltä niin paljon, että Arthur päättää kirjoittaa kokemuksensa muistiin jälkipolville.

Ja miten piinaava tarina Arthurilla onkaan kerrottavanaan! On itäisen Englannin rannikolla sijaitseva pieni ja syrjäinen kylä ja vielä syrjäisempi Eel Marsh House, jonne pääsee kulkemaan ainoastaan laskuveden aikaan. Sinne nuori asianajaja Arthur lähetetään suorittamaan työtehtävää. Kyläläiset eivät halua puhua mistään Eel Marsh Houseen liittyvästä, nykyisestä tai menneestä. Syy tähän selviää Arthurille pala palalta.

Juonta en taaskaan halua liikoja selvitellä, sen sijaan kehun kirjan tunnelmaa. Kerronta on vähäeleistä mutta ainakin minä koin tunnelman sitäkin tiiviimmäksi. Parhaimmillaan The Woman in Black pääsisi oikeuksiinsa silloin, kun sen voisi (tai uskaltaisi) lukea yhteen menoon, mieluiten sumuisena iltana. Jossain syrjäisessä paikassa. Yksin.

Kiitos vielä Saralle tästä lukuvinkistä! :)

Kartanossa kummittelee

Sarah Waters: Vieras Kartanossa (The Little Stranger)

Tammi 2011, 592s.

Suom. Helene Bützow

Sarah Watersin Vieras kartanossa on ollut näkyvästi esillä kirjablogeissa tänä kesänä. Kirjalla on ollut kysyntää, sillä odotin lukuvuoroani kirjaston jonossa kaksi kuukautta.Tartuin kirjaan innolla, mutta jostain syystä lukeminen on ollut viime viikkoina hirveän työlästä ja hidasta. Niinpä lukeminen kesti kohtuuttoman kauan, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että tämä oli mielestäni hyvä.

Kirjan idea on jo varmasti tullut tutuksi: Tohtori Faraday kutsutaan potilaskäynnille Hundreds Hallin rapistuneeseen kartanoon.  Taloa yrittää pitää pystyssä leskiäiti aikuisten lastensa, sodassa haavoittuneen pojan ja vanhapiika-tyttärensä kanssa. Sotien jälkeinen maa elää muutosten aikaa, eikä siinä enää ole tilaa suurtilallisille. Vähitellen kartanon asukkaat alkavat kuulla ja kokea selittämättömiä asioita.

Watersin kirja on ihailtavan monipuolinen. Siinä on kummitustarinaa, ihmissudekiemuroita, ajankuvausta ja vaikka mita muutakin. Muutamissa blogeissa on moitittu kirjaa hitaasta temmosta ja kaivattu tiivistämistäs. Minä pidin kirjasta tällaisenaan. Minusta kerronnan verkkainen rytmi sopi oikein hyvin minä-kertoja Faradayn tyyliin. Toki kirjassa oli joitakin juonen kannalta tarpeettomia kohtia, esim. kuvauksia potilaskäynneistä, mutta ne tekivät tarinasta vain uskottavamman. Joskus kirjoissa kiirehditään turhan nopeasti, mutta tästä kirjasta jäi jotenkin reaaliaikainen tunnelma.

Vaikka tähän kirjaan ei ole mahdutettu kovin montaa "kummituskohtausta", minua pelotti enemmän kuin aikoihin! Kehuista huolimatta Vieras kartanossa oli parempi kuin odotin. 

Watersia on luettu ahkerasti, tässä muutama linkki:
Karoliina
Kirsi
Susa
Ahmu
Norkku
Liisa
Sanna

Tämä kirja sopii myös lukuisiin haasteisiin:
Kirjallinen maailmanvalloitus: Iso-Britannia
Totally British: Gothic Fiction & Stiff Upper Lip
Satun minihaaste 4/11, 500+