Kudottujen kujien kaupunki

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Teos 2015, 335s.

Emmi Itärannan Teemestarin kirjan jälkeen monien odotukset kirjailijan seuraavan teoksen suhteen olivat todella korkealla. Niin myös minun. Suurilla odotuksilla onnistuu helposti pilaamaan hyvänkin kirjan, mutta onneksi niin ei Kudottujen kujien kaupungin kohdalla käy.

Eliana, yksi nuorista kutojista, löytää Seittien Talon pihasta verisen, raa'asti pahoinpidellyn naisen. Hän ei voi puhua, eikä siten kertoa mitään itsestään tai siitä mitä hänelle on tapahtunut. Naisen kämmeneen tatuoitu nimi aiheuttaa vain lisää kysymyksiä vanhojen rinnalle. Saarta, jonka ulkopuolella Eliana ei ole koskaan käynyt, vaivaavat toistuvat tulvat ja monet sairastuvat vieraaseen tautiin. Unennäkijöitä on pelätty jo sukupolvien ajan ja väki pelkää uniruton palanneen.

Ai että.
Kudottujen kujien kaupunki on upean kaunis fantasiatarina, juuri sitä selittelemätöntä lajia, josta pidän. Itärannan kieli on vähintään yhtä kaunista kuin Teemestarin kirjassa. Vaikka kirjan tarina on jännittävä, tunnelma pysyy taianomaisen raukeana. Lukiessa tuntui, kuin olisi itse sujahtanut johonkin pehmeään ja utuiseen maailmaan.

Nautin todella paljon tämän kirjan lukemisesta. Kun oma ulosanti on tätä tasoa, osaa todella antaa arvoa viimeistellylle mutta luontevalle kielelle. Tapahtumapaikkakin, koko se maailma, on loppuun asti mietitty. Kaikelle on paikkansa ja perustelunsa, joita tosin voi ja saa kyseenalaistaa.

Kudottujen kujien kaupunki on todella hieno kirja, joka varmasti pääsee parhaiten oikeuksiinsa ilman liikoja keskeytyksiä luettuna.

Teemestarin kirja

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Teos 2014 (4. painos), 330s.

Teemestarin kirja on ollut lukulistallani ilmestymisestään asti. Kerran sitä yritinkin lukea, mutta vaikka jo kirjan prologi ihastutti, päätin jättää lukemisen kesken ja palata asiaan paremmalla ajalla. Tämä päätös oli varmasti oikea. Luultavasti olisin pitänyt Teemestarin kirjasta joka tapauksessa, mutta sen aiheestaan huolimatta seesteinen tunnelma ansaitsee rauhallisen lukuhetken.

Teemestarin kirjan tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen, aikaan jolloin juomakelpoisesta vedestä on tullut vallankäytön väline. Armeija säännöstelee vettä korkeampien tahojen määräysten mukaan, mutta juomaveden määrä on auttamatta liian pieni. Vesi on niin arvokasta, ettei sitä tuhlata liiemmin peseytymiseen tai siivoamiseen - hyvä jos sitä riittää ruoanlaittoon ja juomaksi. Norian isä on teemestari ja Noria hänen oppilaansa. Teemestarin ammatti on arvostettu ja perinteikäs ja yksi ammatin eduista on tavallista suurempi vesiannos. Tästä huolimatta komentaja Taro alkaa esittää pisteliäitä kysymyksiä Teemestarin puutarhan epäilyttävästä vehreydestä ja muutenkin pitää silmällä taloa ja sen asukkaita.

Tämän kirjan lukeminen oli silkkaa nautintoa. Itärannan käyttämä kieli on äärettömän herkkää ja kaunista, olematta silti teennäistä tai kylmää. Teemestarin kirja kuvaa tulevaisuutta, jolloin nykyaikaisesta elämästä ei enää tiedetä juuri mitään. Suuret sodat ovat tehneet tuhojaan, mutta suurimpien muutosten takana ovat ihmisten arkipäiväisten valintojen aiheuttamat muutokset: ilmasto on lämmennyt ja suuret jäätiköt sulaneet upottaen alleen suuria maa-alueita. Norian maailma on kiehtova sekoitus suomalaisuutta ja japanilaisuutta, arki yhtä aikaa kehittynyttä ja taantunutta.

"Uskon, että on mahdollista muuttaa asioiden pintakerrosta ja silti säilyttää niiden ydin koskemattomana, aivan kuten on mahdollista säilyttää pinta samankaltaisena ja kaivertaa ydin ontoksi."

Monet seikat suorastaan lumosivat minut niin, etten jälkikäteen oikeastaan edes ymmärrä, mikä tästä kirjasta teki niin upean. Kieli on ehdottomasti yksi näistä seikoista, mutta ihan varmasti tässä oli jotain muutakin. Vaikka kirjan viimeiset noin 30 sivua luin onnistuneiden sukujuhlien jälkeisessä huokailun ja myhäilyn täyteisessä olotilassa, enkä osannut keskittyä lukemiseen 100 prosenttisesti, Teemestarin kirja nousee varmasti yhdeksi parhaimmista tänä vuonna luetuista kirjoista.



Kirjabingo: "pokkari".