Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Teos 2014 (4. painos), 330s.
Teemestarin kirja on ollut lukulistallani ilmestymisestään asti. Kerran sitä yritinkin lukea, mutta vaikka jo kirjan prologi ihastutti, päätin jättää lukemisen kesken ja palata asiaan paremmalla ajalla. Tämä päätös oli varmasti oikea. Luultavasti olisin pitänyt Teemestarin kirjasta joka tapauksessa, mutta sen aiheestaan huolimatta seesteinen tunnelma ansaitsee rauhallisen lukuhetken.
Teemestarin kirjan tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen, aikaan jolloin juomakelpoisesta vedestä on tullut vallankäytön väline. Armeija säännöstelee vettä korkeampien tahojen määräysten mukaan, mutta juomaveden määrä on auttamatta liian pieni. Vesi on niin arvokasta, ettei sitä tuhlata liiemmin peseytymiseen tai siivoamiseen - hyvä jos sitä riittää ruoanlaittoon ja juomaksi. Norian isä on teemestari ja Noria hänen oppilaansa. Teemestarin ammatti on arvostettu ja perinteikäs ja yksi ammatin eduista on tavallista suurempi vesiannos. Tästä huolimatta komentaja Taro alkaa esittää pisteliäitä kysymyksiä Teemestarin puutarhan epäilyttävästä vehreydestä ja muutenkin pitää silmällä taloa ja sen asukkaita.
Tämän kirjan lukeminen oli silkkaa nautintoa. Itärannan käyttämä kieli on äärettömän herkkää ja kaunista, olematta silti teennäistä tai kylmää. Teemestarin kirja kuvaa tulevaisuutta, jolloin nykyaikaisesta elämästä ei enää tiedetä juuri mitään. Suuret sodat ovat tehneet tuhojaan, mutta suurimpien muutosten takana ovat ihmisten arkipäiväisten valintojen aiheuttamat muutokset: ilmasto on lämmennyt ja suuret jäätiköt sulaneet upottaen alleen suuria maa-alueita. Norian maailma on kiehtova sekoitus suomalaisuutta ja japanilaisuutta, arki yhtä aikaa kehittynyttä ja taantunutta.
"Uskon, että on mahdollista muuttaa asioiden pintakerrosta ja silti säilyttää niiden ydin koskemattomana, aivan kuten on mahdollista säilyttää pinta samankaltaisena ja kaivertaa ydin ontoksi."
Monet seikat suorastaan lumosivat minut niin, etten jälkikäteen oikeastaan edes ymmärrä, mikä tästä kirjasta teki niin upean. Kieli on ehdottomasti yksi näistä seikoista, mutta ihan varmasti tässä oli jotain muutakin. Vaikka kirjan viimeiset noin 30 sivua luin onnistuneiden sukujuhlien jälkeisessä huokailun ja myhäilyn täyteisessä olotilassa, enkä osannut keskittyä lukemiseen 100 prosenttisesti, Teemestarin kirja nousee varmasti yhdeksi parhaimmista tänä vuonna luetuista kirjoista.
Kirjabingo: "pokkari".
